Will I leave my heart in Tokyo

Tässä postauksessa käsittelen historiaani Japanin ja vaihto-opiskelun parissa.

Unelma Japanissa opiskelusta sai alkunsa yläasteella, kun monen nuoren suomalaisen tapaan olin innostunut animesta ja mangasta. Näin kielimatka-esitteessä mainoksen Fukuokassa pidettävästä kolmen viikon kielikurssista ja siitä tuli unelmani. Hain kesätöitä, möin jäätelöä kuuden euron tuntipalkalla ja valmistauduin varaamaan matkaa, kunnes sain tiedon ettei kurssia Japanissa järjestettäisi enää. Myöhemmin selvisi, että sopivana kesänä järjestettäisiinkin kielikurssi, mutta olin jo lupautunut kesäksi suureen projektiin.

Toinen mahdollisuus tuli kun lukion oponi antoi minulle tiedon kahden viikon kielikurssista Japanissa. Etsiessäni lisätietoa huomasin hakuajan kurssille päättyneen. Jos oponi olisi välittänyt sähköpostin saman tien saatuaan sen, olisin kerennyt hakea, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.

Kolmas mahdollisuus tuli abivuonna, kun olin lähdössä jälleen kielimatkojen kurssille Japaniin. Varausmaksut oli maksettu ja kaikki näytti menevän hyvin, kunnes pieni ydinvoimala posahti tsunamin takia Fukushimassa. Matka peruuntui, mutta onneksi tarjottiin mahdollisuutta päästä kurssille seuraavana vuonna vain tuhat euroa kalliimmalla hinnalla. En tarttunut tarjoukseen.

Aloitin opinnot yliopistossa ja olin kiinnostunut lähtemään opiskelijavaihtoon. Virheeni oli, että ensimmäisellä hakukerralla hain Kanadaan, Japaniin ja Ranskaan. Vasta käytyäni haastattelussa tajusin, että ainoa kulttuuri mistä haluan oikeasti tietää asuen samalla sen ympäröimänä useita kuukausia, on Japani. Olin vasta aloittanut Japanin kielen ja kulttuurin sivuaineopinnot, joten minua ei valittu vaihto-oppilaaksi edes Japaniin. Täydennyshaussa hain vain Japanissa sijaitseviin yliopistoihin, mutta en tullut valituksi.

Ajattelin, että jos en pääse Japaniin muuten, matkustan sinne väkisin. Tein kolmen viikon lomamatkan Japaniin kesällä 2014 silloisen avomieheni kanssa. Näimme Japanissa reilun neljän kuukauden erossa olon jälkeen, sillä hän oli viettänyt kevään vaihdossa Soulissa. Matkasta on kirjoitettu blogi. Tähän väliin haluan sanoa, että itselleni kyseinen kevät oli luokattoman shaibaa aikaa. Odotin vain kesää työskennellen puhelinmyyjänä ja tehden myöhässä olevaa kandiani koulussa, jossa en halunnut olla. Masennuin lievästi eikä avomiehenikään jaksanut kuunnella toistuvaa valitustani kaikesta.

Nyt asiat ovat kuitenkin paljon paremmin. Opiskelen Laureassa estenomiksi ja melkein jokaiselta kosmetiikan raaka-aineiden luennolta olen lähtenyt hymy persiissä, koska käsitellyt asiat ovat olleet niin mielenkiintoisia. Nyt voin lähteä edustamaan maailmalle koulua, josta olen oikeasti ylpeä. Olen kasvanut ihmisenä ja oppinut itsekkyyttä, omahyväisyyttä ja omien rajojen tuntemista. Englannin kielen taitoni on kasvanut valtavasti ja nykyisin pystyn kommunikoimaan englannilla melkein täydellisesti. Olen onnellinen ja tyytyväinen, että sain rauhassa kasvaa ihmisenä ennen vaihtoon lähtöä, sillä sen aikana voin kasvaa aina lisää.

Näin myöhemmälläkin iällä tuntuu aivan mahtavalta kun yksi unelmista on käymässä vihdoin viimein toteen!

Fushimi Inari pyhäkkö kesällä 2014. Joskus matka voi tuntua pitkältä, mutta olen naiivi ja uskon että sillä on tarkoitus.