Viimeisessä osassa käsitellään japanilaista perhe-elämää ja pohditaan kuinka naisten asemaa voitaisiin parantaa. Yhtenä Womenomicsin tavoitteista on saada yli puolet naisista palaamaan työelämään raskauden jälkeen nykyisen reilun kolmanneksen sijasta. Hyvä uutinen on, että yhä useampi jatkaa työssään lasten kasvaessa teini-ikäisiksi ja japanilaiset naiset haluaisivat jatkaa töissä siinä missä vaikkapa saksalaiset naisetkin. Kuitenkin vain noin puolet tästä joukosta löytää kokoaikaisia töitä, sillä naiset päätyvät helposti osa-aikatöihin, joissa pätee erilainen lainsäädäntö kuin kokoaikatöissä. 70 prosenttia osa-aikatyöläisistä on naisia, mikä kertoo, että ne eivät sovi perhettään elättäville miehille. Esimerkiksi palkat ovat pääsääntöisesti huonommat osa-aikatöissä, eivätkä ne kerrytä samalla tavalla eläkettä. Tasaamalla eri työmuotojen työsopimukset ja säännökset naisten osallistuminen työelämään täysivaltaisina jäseninä kasvaisi.

Japanin verojärjestelmässä on 60-luvulta lähtöisin oleva säädös, jonka ansioista kotirouvan on mahdollista saada täysimittainen eläke, jos hänen vuositulonsa pysyvät alle 10 000 eurossa ja hänen miehellään on vakituinen kokoaikatyö. Lisäksi aviomiehen on mahdollista saada verovapaana vuodessa reilu 3 000 euroa, jos vaimon vuositulot ovat sunnilleen alle 8 000 eurossa. Tämä kannustaa lahjakkaitakin naisia olemaan kotirouvina tai korkeintaan etsimään matalasti palkattua osa-aikatyötä.

Työpaikkoja mainostavia lehtisiä Tokiossa kesällä 2014. Naisille suunnatut työt löytyvät vaaleanpunaisesta ja miesten työt sinisistä lehdistä. Japanissa on sallittua hakea työhön tiettyä sukupuolta tai tiettyä kansalaisuutta edustava henkilö. Lisäksi työhakemuksiin on hyvin yleistä liittää valokuva. Kuvalla on myös vaikutusta etenkin naisten työllistymiseen.

Naisia ajaa jäämään myös kotiin päivähoitopaikkojen puute. Tähän on onneksi tulossa muutosta, sillä pääministeri on luvannut päivähoitopaikat noin 20 000 jonossa olevalle lapselle. Päivähoitopaikat ja hoitajat ovat erittäin kalliita, eikä minkäänlaista au-pair systeemiä vielä ole. Äidit ovat lisäksi tarkkoja avusta ja yleensä vain japanilainen lastenhoitaja kelpuutetaan. Jos vanhempi jäisi kotiin töistä hoitamaan sairasta lastaan, hän joutuisi käyttämään yhden kahdestakymmenestä lomapäivästään. Vaikka lomapäiviä on kaksikymmentä, harva pitää niistä kaikkia.

Japanilaiset isät viettävät keskimäärin puoli tuntia päivässä avustaen kotitöissä ja puoli tuntia lapsia hoitaessa. Toki koti-isien määrä on kasvamassa, mutta jotain kertoo ehkä se että vain kolme prosenttia isistä pitää isyysvapaata. Lisäksi vielä pari vuotta sitten 44 prosenttia japanilaisista oli sitä mieltä, että naisten paikka on kotona ja miesten töissä. Japanissa on tavallista, että aviomiehet eivät ole läsnä synnytyksissä esimerkiksi töiden tai after-workin takia.

Luin vähän aikaa sitten Japan Timesista, että naisilla on myös perinteinen asema perheen lapsilukuun vaikuttamisessa. Miesten ei aina muisteta voivan olla syynä lapsettomuuteen siinä missä naistenkin. Uutisen mukaan naiset saattavat käydä useiden vuosien ajan hedelmöityshoidoissa, kunnes selviää että parin hedelmättömyyden syy on miehessä. Tähän ongelmaan on nyt onneksi kehittetty kotitesti, jotta miesten olisi helpompaa ja yksityisempää testata hedelmällisyyttään.

Mitä Japanin kannattaisi sitten tehdä? Mielestäni on järkevintä aloittaa syistä eikä seurauksista. Jos japanilainen työelämä uudistuisi ja erityisesti työtunnit saataisiin lyhemmäksi, syntyisi monia positiivisia vaikutuksia. Lisäksi työelämän pitäisi muuttua enemmän naisia tukevaksi: apua saattaisi löytyä esimerkiksi 20 lomapäivän muuttamisesta pakolliseksi, joustavammista työtunneista ja työsopimuksista. Naiset kokisivat työelämän houkuttelevampana ja myös miehillä jäisi enemmän vapaa-aikaa käytettäväksi. Tämä kasvattaisi (toivottavasti) erilaisten harrastusten määrää, jolloin myös eläkeläisillä olisi elämässä jotakin sisältöä eläkkeelle siirryttäessä. Kun miehillä olisi enemmän aikaa perheelleen, miehet voisivat tuntea enemmän empatiaa vaimojaan kohti (kyllä, tällainen oire oli mainittu Goldman Sachsin raportissa) ja olla läsnä lastensa elämässä. Myös päivähoitopaikkojen lisääminen ja kannustimet kotiavun käyttöön laskisivat naisten kynnystä palata töihin tai aloittaa osa-aika työt. Womenomicsilla on monia kunnianhimoisia tavoitteita, kuten isyysvapaata pitävien osuuden nostaminen 13 prosenttiin vuodeksi 2020. Jollei syitä ongelman tilanteen takana korjata ensin, ollaan menossa vain pylly edellä puuhun.

Patsas Nikkon pyhkäkön pihalla kesällä 2014. Lisää pyhäköstä vanhan blogin puolella. Patsas kuvaa hienosti missä järjestyksessä epätasa-arvoa ei tule lähteä ratkomaan.

Väitän, että Japanin miesten ja naisten roolit erottava yhteiskunta on raskas myös miehille. Pojilla on suuret paineet olla johtaja, itsenäinen, voimakas ja menestyvä koulussa. Menestys koulussa johtaa parhaimpiin keskiarvoihin ja sitä kautta parhaimpiin työpaikkoihin (Japanissa työnantajat rekryävät suoraan yliopistoista valmistuneita ja tällöin keskiarvo merkitsee todella paljon). Hyvä ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka on pakollinen, jotta palkalla voisi elättää koko perheen. Lisäksi työnantajan nimellä on merkitystä siihen, miten paljon oma äiti on onnellinen, sillä pojat tulevat kirjoittamaan perheen historian. Uralla on tärkeää keskittyä työntekoon ja työporukkaan, sillä liikaa perhettään ajatteleva mies ei välttämättä pääse etenemään urallaan. Koska mies ei ole vastaamassa perheen asioista joka päivä, hän saattaa saada palkastaan vain kuukausirahan käyttöönsä: kaikki muu menee vaimon kautta perheen yhteisiin kuluihin. Kun eläkeikä viimein koittaa ja lapset ovat jo lentäneet pesästä, ei elämässä ole välttämättä mitään elämisen arvoista. Välit vaimoon ovat kylmentyneet vuosikymmenien näkemättömyyden aikana eikä harrastuksiakaan juuri ole, sillä kaikki aika on mennyt töissä tai siellä missä työporukka haluaa viettää aikaansa. Saati sitten ystäviä, joiden kanssa eläkettä voisi viettää.

Naisten ja miesten roolien tarkka määrittely tekee tilanteesta hankalan sellaisille, joita perinteiset muotit eivät kiinnosta. Mietin miten turhaa ikävyyttä joillekin saattaa tuoda se, että naisten virallinen (käytetään esim. koulun seremonioissa, työtä haettaessa) puku on jakku ja hame, miehillä taas puku. Vaikka Suomessakin miesten rooli on joskus turhan rajattu, sentään naisilla on vapaampaa esimerkiksi pukeutumisen kanssa.

Hälyttävin ongelma naisten asemassa Japanissa on se, että osa naisista ei koe tarvetta nykyisen tilanteen muuttamiseen. Pisin kannanotto, jonka japanilaisilta naisopiskelijoilta tuli koko luennon aikana, liittyi siihen että osa naisista on tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. Naisopiskelija koki ikäväksi sen että ulkomaalaiset olettavat naisten kaipaavan tasa-arvoisempaa elämää: esim. vuonna 2004 tehdyn mielipidemittauksen mukaan vain 21 % japanilaisista naisista oli sitä mieltä, että naisilla ja miehillä tulisi olla samat oikeudet. Opiskelijan mielestä naisten ja miesten erilainen asema yhteiskunnassa on osa uniikkia aasialaista kulttuuria, jota ei pidä lähteä korvaamaan länsimaisella systeemillä. Mielestäni asenteet eivät voi muuttua, elleivät ne lähde naisista itsestään. Erityisesti äideillä on suuri vaikutus tyttäriensä maailmankuvaan.

Niin, miksi naisten ja miesten pitäisi olla tasa-arvoisia? Naisilla ja miehillä on erilaiset kehot, joten eikö se kerro, että ne kehot on tarkoitettu tekemään erilaisia asioita. Sitä paitsi naisten kiinnostuksen kohteet keskittyvät yleensä muotiin, meikkeihin ja makeisiin, näin myös allekirjoittaneella. Jotta yhteiskuntaan syntyisi mahdollisimman paljon hyvinvointia, olisi kuitenkin parempi, että jokainen kykenevä voisi tehdä sitä mitä osaa parhaiten. Vaikka opiskelen äärimmäisen naispainotteista alaa, ei naiseus määritä sitä mistä voin olla kiinnostunut. Poskeni ovat punoittaneet innostuksesta niin ommellessani vanhojentanssimekkoani kuin kirjoittaessani koodia tietokantaohjelmaan. Olen ollut haltioissani niin ekologian labrassa pilkkoessani rottaa kuin estenomilabrassa hajustaessani shampoota. En ikinä jättäisi tärkeää faktaa jakamatta tai hukassa olevaa ryhmää johtamatta vain sen takia, että olen nainen ja silloin olisi hyvä olla taka-alalla. Samasta syystä en ikinä olisi nauttimatta kosmetiikasta tai Ted Bakerin kevätmallistosta, koska se mukamas tekisi minusta heikon ihmisen. Elämme 2010-lukua ja on mielestäni aika, että jokainen ihminen sukupuoleen katsomatta voi valita mahdollisimman vapaasti, mitä haluaa elämällään tehdä.

Toisessa osassa keskitytään e-pillereihin ja ehkäisyyn, joilla onkin mielenkiintoinen historia Japanissa. Abortti ja ensimmäiset ehkäisyvälineet kuten kondomit tehtiin lailliseksi toisen maailman sodan jälkeen hillitsemään hallitsematonta väestön kasvua (tätä ennen kondomit oli tarkoitettu sukupuolitautien ehkäisyyn esimerkiksi sotarintamalla, jonne Japani siirsi seksiorjia sotilaiden käyttöön). Abortti on ollut siis Japanissa laillinen pidempään kuin monissa muissa länsimaissa. Ehkä osittain tämän takia e-pillerit eivät vapauttaneet naisia Japanissa samoissa määrin kuin länsimaissa. Japanin viranomaiset olivat myös hyvin skeptisiä e-pillereiden turvallisuudesta, mutta ensimmäiset ehkäisypillerit aiheuttivatkin suuren hormonimääränsä takia enemmän laskimotukoksia ja muita sivuoireita. Pelkkä huoli kansalaisten ja ympäristön turvallisuudesta ei voi silti selittää täysin miksi ehkäisypillerit laillistettiin Japanissa vasta vuonna 1999.

Nainen käyttäessään e-pillereitä (vitsi). Yksityskohta kauhutalon seinästä Mitama-matsurilta kesällä 2014. Lisää matsurista vanhassa blogissa.

Erityisesti itselleni tattia otsalle nostaa se tieto, että Viagra laillistettiin Japanissa kuusi kuukautta sen jälkeen kun se tuli markkinoille Yhdysvalloissa vuonna 1999. Ehkäisypillereillä kesti vuosikymmen ennen kuin lupa lopulta annettiin. Japanin terveysministeriöllä on siis kaikki valta saada asiat tapahtumaan nopeasti, jos vain halua tai tarvetta on. Menopaussioireita helpottavat hormonikorvaushoidot eivät ole Japanissa kovin yleisiä, mutta sentään miehet voivat hoitaa iän tuomia ongelmia Viagralla (tämä yhtälö tuskin lisää parisuhteen mielekkyyttä). Tämä on mielestäni ihan katajasta ja en ihmettele yhtään että avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat Japanissa yllättävän yleisiä.

Vaikka ehkäisypillerit laillistettiin 17 vuotta sitten, silti pillerivalikoima on pieni, hinta kallis (n. 25 euroa kuussa), ja saatavuus lääkäreiltä huono. Kaiken kukkuraksi ehkäisypillereitä määrätään korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Lääkäri voi evätä pillerireseptin ilman mitään syytä ja potilaan on vastattava myös kysymyksiin onko hänellä poikaystävää tai onko hän naimisissa. Aiemmin e-pillereitä käyttävän naisen tuli tehdä sukupuolitauti- sekä papa-testit sekä käydä gynekologilla puolen vuoden välein seurauttamassa esimerkiksi verenpainettaan. Kun tämmöiset ehdot asetetaan kulttuuriin, jossa vain aborttia haluavat tai raskaana olevat käyvät gynekologilla (mitä minkkiä), ei ole ihme ettei e-pilleristä ole tullut kovin suosittua. Vuonna 2008 naimisissa olevista naisista vain 2,2 prosenttia käytti ehkäisypilleriä. Tämän lisäksi monet Suomessa tavalliset ehkäisymuodot, kuten ehkäisykapseli, ehkäisylaastari tai minipillerit, ovat Japanissa erittäin vaikeasti saatavilla tai laittomia.

Tämän tiedon valossa ei ole ihme, että ehkäisy koetaan miesten tehtäväksi (mikä on mielestäni käsittämätöntä, sillä naisen keho on seksissä enemmän riskialttiina). Vuonna 2008 suurin osa aviopareista käytti ehkäisynä kondomeita (80 %) ja seuraavaksi käytetyin ehkäisymetodi oli keskeytetty yhdyntä (16,7 %) (joka ei Väestöliiton mukaan ole edes ehkäisymenetelmä). Kondomien osto on myös tehty erittäin helpoksi: niitä saa niin automaateista kuin suoraan kotiovelle toimitettuna. Japanin terveysministeriö on erittäin tyytyväinen kondomien yleiseen käyttöön, sillä se vähentää totta kai sukupuolitautien ja HIV-tartuntojen määrää. On kuitenkin outoa, että tietoa HIV-tartuntojen yleisyydestä Japanissa on melko vaikeaa löytää. Kondomien yleisyys ja hormonaalisen ehkäisyn huono saatavuus onkin kätevä tapa suojella kansakuntaa sukupuolitaudeilta ilman sen suurempaa seksivalistusta.

Kouluissa seksivalistusta ei juurikaan ole ja naiset eivät yksinkertaisesti saa puolueetonta tietoa eri hormonaalisista ehkäisyvaihtoehdoista. Tämä johtaa siihen, että monet käsitykset e-pillereistä (ja niiden käyttäjistä) liikkuvat luulopuheina. Aluksi vain lutkien ajateltiin käyttävän ehkäisypillereitä, mistä kovista kuukautiskivuista, aknesta tai epäsäännöllisistä kuukautisista kärsivät ovat varmaankin järkyttyneitä. Ehkäisypillereiden ajateltiin myös tekevän naisista vastuuttomia seksin suhteen, koska sentään abortin pelko piti naiset jotenkin säädyllisinä. Mielenkiintoinen uutisjuttu vuodelta 2004 aiheesta löytyy täältä.

On äärimmäisen surullista, että abortti toimii yhä Japanissa myös jälkiehkäisymuotona, sillä ensimmäinen jälkiehkäisypilleri lanseerattiin markkinoille vasta vuonna 2011. Nykyisin sitä on saatavilla ainoastaan reseptillä. Mietin, miten tähän tilanteeseen sopii kuva siitä, että sekä mies että nainen ovat vastuussa raskaudesta ja jälkiehkäisy on molempien asia. Myös periaate, että jälkiehkäisypilleri tulisi ottaa mahdollisimman pian, on hankala toteuttaa jos ensiksi pitää mennä lääkäriin, hankkia resepti ja vasta sitten mennä apteekkiin. Abortin yleisyys maassa, jossa mielenterveyden hoito on olematonta ja itsemurhaluvut korkeita, on mielestäni erittäin lyhytnäköistä. Vaikka raskaana olevat ja aborttia harkitsevat naiset saavat neuvontaa, ei se silti poista sitä tosiasiaa, ettei Japanissa tunneta perinteistä keskusteluun pohjautuvaa psykoterapiaa. Masennuksen yleisin hoitomuoto on yhä lääkkeet.

Jos/kun naimaton nainen tulee raskaaksi, on yleensä vaihtoehtona hankkia abortti tai mennä naimisiin. Avioliiton ulkopuolella lapsia syntyy vain prosentti (esimerkiksi Suomessa luku on n. 40 prosenttia ja Ruotsissa yli 50 prosenttia) ja 30-vuotiaista vain prosentti asuu avoliitossa. Abortin yleisyys selittyy sillä, että alle puolet (48 %) naisista käyttää modernia ehkäisykeinoa. Tätä lukua ei voi sanoa tyypilliseksi aasialaiselle kulttuurille, sillä Kiinassa (82 %) ja Etelä-Koreassa (78 %) ehkäisyn yleisyys on samalla tasolla monien länsimaiden kanssa. Feministi sisälläni kysyy, kuinka nainen voi olla vapaa, jos hän ei voi edes itse vaikuttaa siihen tuleeko hän raskaaksi vai ei.

Modernia ehkäisykeinoa käyttävien naisten osuus maittain. Lisää tietoa kartasta täällä.

Tänään alkaa blogissani kolmiosainen naisten asemaa Japanilaisessa yhteiskunnassa käsittelevä sarja. Heti alkuun pitää sanoa, että monet asiat naisten asemassa ovat modernisoituneet Japanissa viimeisten 20 vuoden aikana ja suunta on koko ajan eteenpäin. Silti kuitenkin työnsarkaa on valtavasti, eikä mielestäni tästä epätasa-arvosta kuule Suomessakaan tarpeeksi. Sain innostuksen asiaan sekä kattavan lähdemateriaalin lauantaisin pidettävällä Global Business -kurssilta, jossa opin Japanista enemmän kuin Japanology-kurssilla. Voisiko olla, että kun luennoitsija on ulkomaalainen, Japanin järjestelmiä on mahdollista tarkastella puhtaalta pöydältä ja objektiivisin silmin. Tähän väliin maininta, että lehdistön vapaudessa Japani on sijalla 72. (Suomi sijalla 1., USA sijalla 43.), joten ei mikään ihme että asiat muuttuvat täällä hitaasti kun vastakkaista mielipidettä ei välttämättä tule mistään esille.

Sisäänheittäjä maid cafen edessä Akihabarassa kesällä 2014. Maid cafe on eräänlainen muunnos hostess-baareista, joissa tarjoillaan alkoholia ja pidetään seuraa asiakkaille. Asiakas maksaa kahvin lisäksi siitä, että tarjoilijoina toimivat ranskalaiseen sisäkön asuun pukeutuneet nuoret naiset, jotka kohtelevat asiakkaita kuin isäntäväkeä. Alun perin maid cafeet oli suunnattu miehille, mutta nykyisin niissä käyvät myös turistit ja naiset (Wikipedia).

Japania ei välttämättä nähdä huonona maana naiselle. Se on kehittynyt rikas valtio, joka kuuluu Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja on yksi G7-maista. Tiesin jo Japaniin tullessani, että naisten asema on sellainen, etten voisi itse kuvitella asuvani maassa pysyvästi tai edes työskenteleväni siellä (ainakaan japanilaisessa yrityksessä). Global Business -luennolla oli aiheena womenomics, joka tarkoittaa naisia koskevaa politiikkaa Japanissa kuten naisten asemaa taloudessa ja yhteiskunnassa (esimerkiksi työmaailmassa, veronmaksajana, eläkkeellä jne.).

Aihe on tällä hetkellä ajankohtainen, sillä Japanin väestö on vähenemässä pienen syntyvyyden takia kolmanneksella vuoteen 2060 mennessä. Jos yhtä suuri osa sekä miehistä että naisista olisi töissä, Japanin bruttokansantuote voisi kasvaa jopa kolmellatoista prosentilla. Tämän takia pääministeri Shinzō Abe on tehnyt esimerkiksi lupauksen että vuonna 2020 kolmannes johtajan paikoista Japanissa on naisten hallussa. Tämän hetkinen luku on lähellä yhtätoista prosenttia. Mielenkiintoista lupauksessa on se, että täysin samanlainen lupaus tehtiin 2000-luvun puolessa välissä, mutta kymmenessä vuodessa tilanne on parantunut muutamalla prosentilla. Womenomicsin tavoitteita pidetäänkin vaalilupauksina, joista on mahdotonta pitää kiinni. 

Japani on pyrkinyt kohentamaan naisjohtajien osuutta lanseeraamalla ohjelman, jossa valtio kattaa osan naisjohtajan palkasta yrityksen puolesta. Ohjelma ei kuitenkaan ole päässyt kunnolla käytiin, sillä siihen ei ole tullut vielä yhtäkään hakemusta.

Kaikista epätasa-arvoisin paikka naisille japanilaisessa yhteiskunnassa on politiikka. On mielestäni hälyttävää, että monissa Lähi-Idän maissa naiset ovat paremmin edustettuna parlamentissa kuin Japanissa. Esimerkiksi Irakissa naisten osuus on 25 prosenttia ja Saudi-Arabiassa 20 prosenttia, mutta Japanissa vain kymmenen prosenttia. Vähäinen naisparlamentaarikkojen määrä aiheuttaa myös sen, että tuleville ehdokkaille ei ole olemassa roolimalleja. Mielenkiintoinen on myös raportti, jonka mukaan japanilaisista yrityksistä vain viidesosalla on vähintään yksi nainen hallituksessa. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vastaava osuus on täydet 100 prosenttia.

Ehkäpä japanilaiset naiset eivät halua johtajiksi. Tämä oletus on kuitenkin väärä, sillä vuonna 2015 japanilaisista naisista melkein joka neljäs olisi halukkaita astumaan johtaja-asemaan, mutta monien syiden seurauksena vain joka kymmenes päätyy johtaja-asemaan. Suurimpana perusteluna naiset mainitsevat roolimallien puuttumisen, epävarmuuden toimia johtajana sekä pitkät työtunnit. 

Pitkät työtunnit ovat mielestäni todellinen ongelma Japanissa. Kaikki olisi vielä suht hyvin, jos pitkät työpäivät käytettäisiin tehokkaasti työn tekemiseen, mutta useita tunteja saattaa kulua siihen, että työntekemistä teeskennellään. Pääosin työt loppuvat viiden aikoihin, mutta monet jäävät tekemään joskus jopa palkattomia ylitöitä. Tähän on syynä esimerkiksi hierarkia, sillä on loukkaavaa lähteä töistä ennen ylempiarvoisia henkilöitä. (Tämä pätee myös kouluissa: Luennoilta on tapana poistua vasta kun luennoitsija on lähtenyt, missä ei ole mitään järkeä. Entä jos viidellä opiskelijalla on jotain kysyttävää ja joku haluaa vielä jäädä heittämään jotain vitsiä paremman numeron toiveessa? Olen juuri se hirveä ensimmäisenä lähtevä opiskelija, joka ei jää odottamaan että ylempiarvoiset eli opettajat poistuvat luokasta ensin.) Lisäksi työntekijöillä on paineita näyttää mahdollisimman ahkerilta, mikä saattaa johtaa siihen että kolmen tunnin homma venytetään kuuden tunnin hommaksi, jotta työn jälki näyttäisi vakuuttavammalta. Japanissa työtä arvostetaan yleisesti sen mukaan kuinka kauan johonkin tehtävään on mennyt aikaa. Lisäksi arvostusta herättää virkavuosien määrä, mikä varmasti pätee jossain käsityöläisammateissa, mutta entäpä vaikkapa markkinointitoimistoissa? Mielestäni vuodet määrittävät ihmisen kykenevyyttä aika pitkälle peruskoulussa ja ennen sitä, mutta monet asiat muuttuvat sen jälkeen.

Kun ylipitkiin päiviin yhdistetään miehiä sitova juhlimiskulttuuri yleensä jokaisen työpäivän jälkeen, ei ole ihme, että junat ovat täynnä kotiinpalaajista vielä kymmenen aikoihin. Juhlimiskulttuuri varmasti parantaa työpaikan yhteishenkeä ja puhdistaa ilmaa, mutta samalla se kuluttaa rahaa ja on kansanterveydelle haitallista. Kuulin eräältä japanilaiselta, että hän ei pidä ollenkaan hostess-baareissa käymisestä (Hostess- ja Host-baareissa maksetaan juomien lisäksi keskustelemisesta viehättävien vastakkaista sukupuolta edustavien henkilöiden kanssa ja joissakin paikoissa on mahdollista jopa valita kuinka seuraa pitävä host/hostess suhtautuu asiakkaaseen (sisaruksena, ystävänä, ihastuksena jne.)). Hänen on kuitenkin mentävä työporukkansa mukana tällaisiin paikkoihin, sillä hänen pomonsa pitää niissä käymisestä paljon. Jos hän päättäisi olla menemättä hostess-baareihin, hän saisi helposti huonon tyypin -leiman työyhteisössään.

Kun miesten "taakkana" on tällainen työkulttuuri, ei ole ihme, että monet naiset ovat tyytyväisiä voidessaan jäädä hoitamaan kotia. Kuitenkin naisilta odotetaan korkeakoulututkintoa siinä missä miehiltäkin. Vähintään kandin paperit löytyvätkin useammin naisten kuin miesten taskuista, mikä tarkoittaa ajan sekä lahjakkuuksien hukkaan heittämistä. Toisaalta tilastoista on nähtävissä, että naiset eivät pyri huippuyliopistoihin: Jopa alle kolmannes Japanin huippuyliopistojen (Waseda, Keio) opiskelijoista on naisia, kun taas maailmalla (Oxford, Cambridge) luku on lähes puolet. Kuulin yhden oletuksen olevan, että monet naiset hakeutuvat lukemaan taidealoja, koska ne tarjoavat hyvän mahdollisuuden löytää aviomiehen. Ja vaikka naiset ovat korkeakoulutetumpia kuin miehet, vain yhdeksän prosenttia tutkijoista on naisia (Suomessa vastaava osuus on n. 32 prosenttia).

Naiset eivät koe itseään johtajiksi ja heillä on epävarmuutta johtaa ryhmiä. Mielestäni tämä on nähtävissä jo yliopistossa, jossa miehet ovat naisia useammin äänessä (vaikka heillä ei olisi mitään järkevää sanottavaa) ja naiset eivät ole vastuussa tärkeistä tehtävistä erilaisissa harrastuskerhoissa. Kysyin luennolla, ottavatko naiset vastuuta ryhmätöiden johtamisesta yms. koulussa, mutta en saanut tähän mitään vastausta luennolta olevilta japanilaisilta. Naisten kerrotaan käyttävän enemmän miellyttämiseen tarkoitettuja eleitä kuten nauramista, ja tämä korostuu mielestäni Japanissa. Olen todistanut kuinka luokallinen naisopiskelijoita kikattaa, kun luennoitsija ei meinaa saada diaesitystä toimimaan. Julkisella paikalla nauramisessa ei ole mitään pahaa, mutta vahingoniloinen kikattaminen on mielestäni lähinnä ärsyttävää. Lisäksi joidenkin naisten puhetapa tuntuu korostetun söpöltä ja nyt ei siis puhuta vielä pukeutumisesta. Samaan aikaan yliopiston ruokalassa olen istahtanut syömään, kun miesopiskelijat vertaavat bikinityttöjen kuvia puhelimista. Ehkä keskenkasvuista käytöstä esiintyy siis molemmissa sukupuolissa.