Will I leave my heart in Tokyo

Viimeisessä osassa käsitellään japanilaista perhe-elämää ja pohditaan kuinka naisten asemaa voitaisiin parantaa. Yhtenä Womenomicsin tavoitteista on saada yli puolet naisista palaamaan työelämään raskauden jälkeen nykyisen reilun kolmanneksen sijasta. Hyvä uutinen on, että yhä useampi jatkaa työssään lasten kasvaessa teini-ikäisiksi ja japanilaiset naiset haluaisivat jatkaa töissä siinä missä vaikkapa saksalaiset naisetkin. Kuitenkin vain noin puolet tästä joukosta löytää kokoaikaisia töitä, sillä naiset päätyvät helposti osa-aikatöihin, joissa pätee erilainen lainsäädäntö kuin kokoaikatöissä. 70 prosenttia osa-aikatyöläisistä on naisia, mikä kertoo, että ne eivät sovi perhettään elättäville miehille. Esimerkiksi palkat ovat pääsääntöisesti huonommat osa-aikatöissä, eivätkä ne kerrytä samalla tavalla eläkettä. Tasaamalla eri työmuotojen työsopimukset ja säännökset naisten osallistuminen työelämään täysivaltaisina jäseninä kasvaisi.

Japanin verojärjestelmässä on 60-luvulta lähtöisin oleva säädös, jonka ansioista kotirouvan on mahdollista saada täysimittainen eläke, jos hänen vuositulonsa pysyvät alle 10 000 eurossa ja hänen miehellään on vakituinen kokoaikatyö. Lisäksi aviomiehen on mahdollista saada verovapaana vuodessa reilu 3 000 euroa, jos vaimon vuositulot ovat sunnilleen alle 8 000 eurossa. Tämä kannustaa lahjakkaitakin naisia olemaan kotirouvina tai korkeintaan etsimään matalasti palkattua osa-aikatyötä.

Työpaikkoja mainostavia lehtisiä Tokiossa kesällä 2014. Naisille suunnatut työt löytyvät vaaleanpunaisesta ja miesten työt sinisistä lehdistä. Japanissa on sallittua hakea työhön tiettyä sukupuolta tai tiettyä kansalaisuutta edustava henkilö. Lisäksi työhakemuksiin on hyvin yleistä liittää valokuva. Kuvalla on myös vaikutusta etenkin naisten työllistymiseen.

Naisia ajaa jäämään myös kotiin päivähoitopaikkojen puute. Tähän on onneksi tulossa muutosta, sillä pääministeri on luvannut päivähoitopaikat noin 20 000 jonossa olevalle lapselle. Päivähoitopaikat ja hoitajat ovat erittäin kalliita, eikä minkäänlaista au-pair systeemiä vielä ole. Äidit ovat lisäksi tarkkoja avusta ja yleensä vain japanilainen lastenhoitaja kelpuutetaan. Jos vanhempi jäisi kotiin töistä hoitamaan sairasta lastaan, hän joutuisi käyttämään yhden kahdestakymmenestä lomapäivästään. Vaikka lomapäiviä on kaksikymmentä, harva pitää niistä kaikkia.

Japanilaiset isät viettävät keskimäärin puoli tuntia päivässä avustaen kotitöissä ja puoli tuntia lapsia hoitaessa. Toki koti-isien määrä on kasvamassa, mutta jotain kertoo ehkä se että vain kolme prosenttia isistä pitää isyysvapaata. Lisäksi vielä pari vuotta sitten 44 prosenttia japanilaisista oli sitä mieltä, että naisten paikka on kotona ja miesten töissä. Japanissa on tavallista, että aviomiehet eivät ole läsnä synnytyksissä esimerkiksi töiden tai after-workin takia.

Luin vähän aikaa sitten Japan Timesista, että naisilla on myös perinteinen asema perheen lapsilukuun vaikuttamisessa. Miesten ei aina muisteta voivan olla syynä lapsettomuuteen siinä missä naistenkin. Uutisen mukaan naiset saattavat käydä useiden vuosien ajan hedelmöityshoidoissa, kunnes selviää että parin hedelmättömyyden syy on miehessä. Tähän ongelmaan on nyt onneksi kehittetty kotitesti, jotta miesten olisi helpompaa ja yksityisempää testata hedelmällisyyttään.

Mitä Japanin kannattaisi sitten tehdä? Mielestäni on järkevintä aloittaa syistä eikä seurauksista. Jos japanilainen työelämä uudistuisi ja erityisesti työtunnit saataisiin lyhemmäksi, syntyisi monia positiivisia vaikutuksia. Lisäksi työelämän pitäisi muuttua enemmän naisia tukevaksi: apua saattaisi löytyä esimerkiksi 20 lomapäivän muuttamisesta pakolliseksi, joustavammista työtunneista ja työsopimuksista. Naiset kokisivat työelämän houkuttelevampana ja myös miehillä jäisi enemmän vapaa-aikaa käytettäväksi. Tämä kasvattaisi (toivottavasti) erilaisten harrastusten määrää, jolloin myös eläkeläisillä olisi elämässä jotakin sisältöä eläkkeelle siirryttäessä. Kun miehillä olisi enemmän aikaa perheelleen, miehet voisivat tuntea enemmän empatiaa vaimojaan kohti (kyllä, tällainen oire oli mainittu Goldman Sachsin raportissa) ja olla läsnä lastensa elämässä. Myös päivähoitopaikkojen lisääminen ja kannustimet kotiavun käyttöön laskisivat naisten kynnystä palata töihin tai aloittaa osa-aika työt. Womenomicsilla on monia kunnianhimoisia tavoitteita, kuten isyysvapaata pitävien osuuden nostaminen 13 prosenttiin vuodeksi 2020. Jollei syitä ongelman tilanteen takana korjata ensin, ollaan menossa vain pylly edellä puuhun.

Patsas Nikkon pyhkäkön pihalla kesällä 2014. Lisää pyhäköstä vanhan blogin puolella. Patsas kuvaa hienosti missä järjestyksessä epätasa-arvoa ei tule lähteä ratkomaan.

Väitän, että Japanin miesten ja naisten roolit erottava yhteiskunta on raskas myös miehille. Pojilla on suuret paineet olla johtaja, itsenäinen, voimakas ja menestyvä koulussa. Menestys koulussa johtaa parhaimpiin keskiarvoihin ja sitä kautta parhaimpiin työpaikkoihin (Japanissa työnantajat rekryävät suoraan yliopistoista valmistuneita ja tällöin keskiarvo merkitsee todella paljon). Hyvä ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka on pakollinen, jotta palkalla voisi elättää koko perheen. Lisäksi työnantajan nimellä on merkitystä siihen, miten paljon oma äiti on onnellinen, sillä pojat tulevat kirjoittamaan perheen historian. Uralla on tärkeää keskittyä työntekoon ja työporukkaan, sillä liikaa perhettään ajatteleva mies ei välttämättä pääse etenemään urallaan. Koska mies ei ole vastaamassa perheen asioista joka päivä, hän saattaa saada palkastaan vain kuukausirahan käyttöönsä: kaikki muu menee vaimon kautta perheen yhteisiin kuluihin. Kun eläkeikä viimein koittaa ja lapset ovat jo lentäneet pesästä, ei elämässä ole välttämättä mitään elämisen arvoista. Välit vaimoon ovat kylmentyneet vuosikymmenien näkemättömyyden aikana eikä harrastuksiakaan juuri ole, sillä kaikki aika on mennyt töissä tai siellä missä työporukka haluaa viettää aikaansa. Saati sitten ystäviä, joiden kanssa eläkettä voisi viettää.

Naisten ja miesten roolien tarkka määrittely tekee tilanteesta hankalan sellaisille, joita perinteiset muotit eivät kiinnosta. Mietin miten turhaa ikävyyttä joillekin saattaa tuoda se, että naisten virallinen (käytetään esim. koulun seremonioissa, työtä haettaessa) puku on jakku ja hame, miehillä taas puku. Vaikka Suomessakin miesten rooli on joskus turhan rajattu, sentään naisilla on vapaampaa esimerkiksi pukeutumisen kanssa.

Hälyttävin ongelma naisten asemassa Japanissa on se, että osa naisista ei koe tarvetta nykyisen tilanteen muuttamiseen. Pisin kannanotto, jonka japanilaisilta naisopiskelijoilta tuli koko luennon aikana, liittyi siihen että osa naisista on tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. Naisopiskelija koki ikäväksi sen että ulkomaalaiset olettavat naisten kaipaavan tasa-arvoisempaa elämää: esim. vuonna 2004 tehdyn mielipidemittauksen mukaan vain 21 % japanilaisista naisista oli sitä mieltä, että naisilla ja miehillä tulisi olla samat oikeudet. Opiskelijan mielestä naisten ja miesten erilainen asema yhteiskunnassa on osa uniikkia aasialaista kulttuuria, jota ei pidä lähteä korvaamaan länsimaisella systeemillä. Mielestäni asenteet eivät voi muuttua, elleivät ne lähde naisista itsestään. Erityisesti äideillä on suuri vaikutus tyttäriensä maailmankuvaan.

Niin, miksi naisten ja miesten pitäisi olla tasa-arvoisia? Naisilla ja miehillä on erilaiset kehot, joten eikö se kerro, että ne kehot on tarkoitettu tekemään erilaisia asioita. Sitä paitsi naisten kiinnostuksen kohteet keskittyvät yleensä muotiin, meikkeihin ja makeisiin, näin myös allekirjoittaneella. Jotta yhteiskuntaan syntyisi mahdollisimman paljon hyvinvointia, olisi kuitenkin parempi, että jokainen kykenevä voisi tehdä sitä mitä osaa parhaiten. Vaikka opiskelen äärimmäisen naispainotteista alaa, ei naiseus määritä sitä mistä voin olla kiinnostunut. Poskeni ovat punoittaneet innostuksesta niin ommellessani vanhojentanssimekkoani kuin kirjoittaessani koodia tietokantaohjelmaan. Olen ollut haltioissani niin ekologian labrassa pilkkoessani rottaa kuin estenomilabrassa hajustaessani shampoota. En ikinä jättäisi tärkeää faktaa jakamatta tai hukassa olevaa ryhmää johtamatta vain sen takia, että olen nainen ja silloin olisi hyvä olla taka-alalla. Samasta syystä en ikinä olisi nauttimatta kosmetiikasta tai Ted Bakerin kevätmallistosta, koska se mukamas tekisi minusta heikon ihmisen. Elämme 2010-lukua ja on mielestäni aika, että jokainen ihminen sukupuoleen katsomatta voi valita mahdollisimman vapaasti, mitä haluaa elämällään tehdä.