Kirjoitin tämän tekstin rungon alunperin aiempaan matkablogiini, mutta en saanut sitä koskaan julkaistuksi. Nyt olen päivittänyt tietoja tämän kevään ajalta.

Niin. Japanissa on puhtaat vessat. Japanilaiset vessat ovat yksi käsitellyimmistä aiheista erilaisessa matkakirjallisuudessa, joten en voinut olla kirjoittamatta niistä.

Pelottavin vessakokemukseni löytyy Tampereen rautatieasemalta keskiyön aikoihin launtai-iltana. Painavan metallioven euron pääsymaksun keräävä lukko oli rikki, joten pääsin ilmaiseksi sisään. Viehättävä sininen valo ja kaikkialle ripustetut peilit loivat erittäin vainoharhaisen ja pelottavan tunnelman. Tässä vaiheessa järkyttävä haju, saippuan puute ja solvaavia sanoja huutavat koppikirjoitukset eivät haitanneet.

Miellyttävin vessakokemukseni löytyy Japanin Tokyo Towerista. Kuten kaikissa julkisissa vessoissa, joissa kävin Japanissa, ei siinäkään vessassa ollut turhaan ovea käytävään, vaan perille johti pieni sokkelo. (Näitä löytyy myös Suomesta esim. uudemmista huoltoasemista.) Mielestäni tämä sokkelohomma on erittäin mukava keksintö hygieenisyyden ja siivoojan kannalta (mikään ei ole yhtä inhottavaa kuin paukutella siivouskärryjä raskaisiin oviin), ja toivon että kaikki tulevat ja korjattavat julkiset vessat olisivat sellaisia. Vessakopin roskiksessa oli liiketunnistimella toimiva roskakori ja wc-istuin huuhteli itsensä automaattisesti. Vesi ja saippua tulivat automaattihanoista ja kädet pystyi kuivamaan tehokkaassa puhaltimessa.

Vertailukohdat ovat tietysti erilaiset, sillä toinen on pääsymaksullinen paikka. Tosin Japanissa myös rautatieasemien julkiset vessat ovat erittäin siistejä vaikkei niissä olekaan aina itsestään aukeavaa roskista. Rautatie- ja metroasemilla vessat ovat käytettävissä vasta maksuporttien jälkeen, mikä tavallaan tarkoittaa, ettei niihin pääse ilmaiseksi ilman matkakorttia. Japanissa en törmännyt missään maksullisiin vessoihin.

Ulkomaalaisia yleensä pelotellaan paljon japanilaisista teknisistä wc-istuimista, mutta monet wc:t ovat niin automaattisia hoitaen huuhtelunkin itsekseen, ettei syytä pelkoon juuri ole. Karskina länsimaalaisena naisena yleensä käytä ääninappulaa, joka tuottaa asioimisääniä peittävää huuhtelun äänimaisemaa. (Mielestäni on kyllä jossain määrin surullista, että naiset kokevat ruumiin tyhjentymisäänet noloina, sillä käsittääkseni äänilaitteita ei löydy miesten vessoista.) Lisäksi useimmissa paikoissa, joista tekniikkaa ja nappuloita täynnä olevat wc:t löytyvät, on selvät merkinnät myös englanniksi. Englannin tasosta ei sitten sen enempää.

Vessoista on hiukan hankala ottaa kuvia, jos ei halua leimaantua epäilyttäväksi ihmiseksi. Tämä kuva on edelliseltä Japanin reissulta ja siinä kerrotaan selkeästi ohjeet vauvojen hoitotason käyttöön.

Monissa naisten vessoissa on erillinen meikkausalue, jossa on paljon peilejä sekä tilaa meikata rauhassa. Tilat näyttävät yleensä baaritiskeiltä, mutta joissakin huoneissa on jopa tuolit. Samalla ehostajat eivät vie tilaa käsien pesijöiltä (niin kuin yleensä Suomessa). Parhaiten tällaisia tiloja löytyy yleensä kauppakeskuksista. Joissakin vessakopeissa saattaa olla jopa vaatteiden vaihtoalusta, kuten yliopistollani muutamassa paikassa. Vaatteidenvaihtotaso on erillinen taso, joka vedetään seinästä lattialle ja johon voi sitten huoletta astua sukillakin. Naritan vessoissa oli jopa erillinen vaatteiden vaihtokoppi, mikä oli itselleni pelastus hikisen 9 tunnin lennon jälkeen. Julkisissa vessoissa ei ole myöskään kirjoituksia ja ne tuoksuvat erittäin neutraalille. Ilmeisesti ilmastointi on säädetty sen verran tehokkaalle, ettei hajuja pääse kertymään.

Ainut huono puoli japanilaisissa vessoissa oli se, ettei käsipyyhepaperia ole missään, vaikka käsien kuivaaminen tekee niistä vasta puhtaat. Kuten monet paikalliset, olen kantanut mukana pientä taskunenäliinan kokoista pyyhettä, mutta välillä tunnen itseni turistiksi tässä asiassa. Yliopistolla näen ehkäpä liian usein naisia, jotka eivät kuivaa käsiään ollenkaan. Kädet pyyhitään joskus hiuksiin tai vaatteisiin, mutta mielenkiintoisin näkemäni tapa on pyyhkäistä selässä olevan repun taakse. Märkä läikkä repussa jää kätevästi piiloon reppua kantaessa. Noin puolet naisista ei myöskään pese käsiään kunnolla saippuan kanssa, mikä on hyvin mielenkiintoista, sillä ohuen japanilaisen vessapaperin kanssa vahinkoja sattuu joskus ainakin allekirjoittaneelle.

Perinteisistä kyykkyvessoistakin olen selvinnyt tähän mennessä kunnialla ja ne olisivat mielestäni hieno vaihtoehto esim. festareiden huoltotilojen unisex-vessoiksi hygieenisyytensä ja molemmille sukupuolille sopivuutensa takia. Kuitenkin kykkiessäni puiston käymälässä helteellä tulin kaivanneeksi perinteistä vessaa, johon mennessä ei tarvitsi varmuuden vuoksi riisua pois sukkahousujakin.

Japanilaiset vessat ovat niin siistejä, että voisin sanoa niiden olevan jopa yksi matkailuvaltti. Jos siis ulkomaanreissujen vessat jännittävät ennen matkaa, suuntaa Japaniin, missä niitä ei tarvitse pelätä.

Vuorossa on tällä kertaa simppeleitä kuvia viime aikoijen tapahtumista. Mitään sen kummenpaa ei ole tapahtunut, koulun käynti rullaa omalla painollaan ja kiirettä (tai ainakin sen tuntua) on ilmassa.

Kukkia Aoyaman kampuskella. Tämän takia kameraa on hyvä pitää mukana tylsinäkin päivinä.

 Kampuksen ympäristössä jännän näköiset kukat ovat alkaneet kukkimaan. Vanhana kunnon biologina minulla ei ole hajuakaan mitä kukkapensaita nämä ovat, jos joku tietää, olkaa kiltti ja kertokaa. Kukat ovat hyvin nättejä, mutta jostain kumman syystä niiden ympärillä ei pyöri kimalaisia tai muita pölyttäjiä. Voi tietysti olla niinkin että hyönteiset ovat ihmisiä viisaampia eivätkä pörräile iltapäivällä auringon paistaessa kuumimmillaan. Itseasiassa ainut syy miksi pidän torstaista jolloin kouluni alkaa yhdeksältä aamulla on se, että ilma on silloin vielä siedettävä. (Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö hiki tulisi täpötäydessä metrossa kuten tänäkin aamuna).

Kukat olivat niin upeita, että otin niistä paljon kuvia:

Kukkapensaat reunustavat yliopiston pihan pääkäytävää. En olisi keväämmällä arvannut, että näistä pusikoista puhkeaa vielä kukkia!

Kukkaa kukkaa kukkaa.

Siellä missä on nättiä luontoa, siellä on myös kameran erikoistehosteita.

Löysin koulustani ehkä yhden mielenkiintoisimmista porteista, jonka olen koskaan nähnyt. Pieni lukitty metallinen portti vei ikkunapalkille tai -laudalle ja oli olemassa varmaankin siivoamista varten. On mielestäni koomista, että vaikka itse ikkunalaudalta on korkea pudotus eikä siinä ole mitään kaiteita sinne on silti tehty kulkuväylä.

Itselläni jäisi tämä ikkunalauta siivoamatta.

Olen mielestäni herkästi ärsyyntyvä ihminen ja taidan laittaa tämän suomalaisuuden piikkiin. (Koska Angry Birds, Jankon betoni yms.) Myös Japanissa mutristan suutani monille asioille. Näistä yksi suosikkini on pöytien varaamiskäytäntö ruokalassamme. Lounastauko on vain 50 minuuttia pitkä ja tässä ajassa usean tuhannen opiskelijan pitäisi keretä syömään jommassa kummassa koulun ruokaloista. Osa opiskelijoista tuo lounaan kotoaan ja osa välttelee luonastaukoaikaa ruokalassa (kuten minä), sillä jonot ovat pitkiä ja vapaita paikkoja harvassa. Kerran joudun jonottamaan ruokaa ja etsimään paikkaa n. 25 minuutin ajan. Tämä tietenkin johtaa siihen että syöminen yhdessä kavereiden kanssa on yleensä mahdotonta. Osa paikallisista opiskelijoista ei kuitenkaan lannistu tästä, vaan päättää varata pöydän tavaroillaan ruokalasta. Tämä olisi jotenkin siedettävää, jos näin tehtäisiin juuri ennen ruokajonoon menemistä tai paikka varattaisiin omalla laukulla tai selkeästi personoitavalla jutulla. Sen sijaan jopa kahdeksan hengen pöytiä saatetaan pitää varattuina vain parilla hassulla paperilla ja mukilla jopa parin tunnin ajan. Tässäkin ajassa joku olisi voinut istua niihin pöytiin ja syödä lounaansa rauhassa.

Jonakin päivänä istun näihin pöytiin ja jonkun tullessa paikalle huudan keskustelen vain suomeksi.

Nyt oikeasti.

Jotta koko blogipostaus ei olisi pelkkää valittamista, olen tehnyt hyviäkin löytöjä. Löysin suosikkisveitsiläissuklaani, Lindttin, kaupan läheltä Shibuyan risteystä. Ulkomaalaiset suklaat ovat Japanissa melko hintavia ainakin jos katsotaan pieniä pakkauskokoja. Kaupassa oli erilaisia konvehteja, leivoksia, kahvi- ja kaakaojuomia, jäätelöannoksia sekä pyöreitä tryffelipalloja irtomyynnissä. (Näitä palloja löytyy esim. Stockkalta valmiissa pusseissa.) Ostin pienen pussin irtotryffeleitä, joissa oli monia sellaisia makuja joita Suomesta ei saa (kuten kookos, stracciatella, vadelma, cappuccino). Ostokseni pakattiin nättiin mattapintaiseen muovikassiin ja mukaan laitettiin pieni Lindttin oma kylmäkalle. Niin hienoa, niin upeaa. Tryffelipallerot ovat hyvin herkkiä lämmölle ja niiden sisällä oleva massa erottuu helposti öljyksi ja joksikin muuksi ilman säilitystä n. 18-20 asteessa.

Mallit tarjolla olevista jäätelöistä. Näyttivät erittäin herkullisilta, niin kuin kaikki muukin kaupassa.

Viime sunnuntaina kävin piknikillä Inokashira puistossa. Piknikin järjesti yliopiston Lingwave-kerho, joka ylläpitää kieli- ja kulttuurivaihtoa japanilaisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden välillä. Googlen kuvahaunperusteella paikka on kauneimmillaan hanamin aikana, mutta viihtyisää oli myös näin myöhemmin keväällä. Jokaisen tuli tuoda piknikille vähintään yksi naposteltava, mutta yksi japanilainen opiskelija oli valmistanut voileipäbaaria ja muuta naposteltavaa kolme tuntia sunnuntaiaamuna. Ruoka oli hyvää, vaikka en osannutkaan ensin syödä pieniin muffinivuokiin laitettuja naposteltavia. Perunamuusi, parsakaali ja ketsuppi olivat uusia piknikkiruokia. Puhuin piknikillä yllättävän paljon japania. Huomaan, että ihan perusjapanin opiskelusta on ollut hyötyä, sillä nyt partikkelit alkavat viimein loksahdella kohdilleen. Partikkelit ovat olleet aina kompastuskiveni kaikissa kielissä, joten olen tyytyväinen että opettajamme on ollut niiden käytössä tarkka. Piknikpäivä oli mukava, vaikka se alkoi jo yhdeltätoista aamulla (lähdin junalle kymmenen aikohin), ja olin kämpillä kuuden aikoihin illalla.

Piknikruokaa. Oli donitseja, edame-soijapapuja, tonnikala-, muna- ja avokadotäytettä, salaattia, mustikkahilloa, appelsiinihilloa, sipsejä, skonsseja ja paljon paljon muuta.

Myönnän, olen ilkeä suomalainen ja laitan otsikkoon sarkastisesti vilskeet, kun vappu taitaa mennä sängyn pohjalla (eikä tämä siis johdu krapulasta). Toivotaan kuteinkin parasta. Halusin tehdä videopostauksen vaikka olen flunssassa, sillä se on yksi osa vaihto-opiskelijan elämää. Täällä on nimittäin ollut viime aikoina paljon flunssaa liikkeellä. Tässä siis viimeisin videopostaukseni kuulumisista:

Kuten videolta oli huomattavissa, flunssainen olo on hiukan pehmittänyt aivoja. Vielä toisiaan eletään huhtikuuta, mutta silti useana päivänä lämpötila on ollut 20-24 asteen välillä. Mielipiteissäni näkyy myös se, että koska en ole tänä vuonna Suomen kevättä kokenut, kuva siitä on kovin ruusuinen. Kun räntää ja sadetta ei ole tarvinnut käsin kosketella, kevät tuntuu ihanalta ajalta viettää piknikkiä ja tanssia puistossa.

Videolla mainitsin, että täällä rahkat ovat esanssisempia, mutta tosiasiahan on se, että ei täältä mitään rahkoja edes saa. Ostan vain maustamatonta jugurttia, sillä suurin osa maustetuista jugurteista on liian makeita eivätkä ne maistu yhtään happamilta. Myös kaikki makeat herkut ovat täällä erittäin makeita, mikä saattaa olla havaittavissa sitten vaihtojakson päätyttyä. Pitää myös varmaan alkaa välttelemään niitä ihan tarkoituksella. Makeat herkut, kuten meron pan (melonileipä) ovat vain säilyvyytensä takia erittäin hyviä välipaloja.

Japanissa tosiaan flunssaa vietetään hiukan eritavalla, mutta päällimmäisenä erona on se, että täällä on epäkohteliasta niistää räkää ulos nenästään julkisella paikalla. Sen sijaan kurkkuun ryystäminen on täysin sallittua. Nenäliinaa käytetään lähinnä nenän kuivaamiseen, mutta siihen ei puhallella mitään. Lisäksi käytetyt nenäliinat laitetaan erilliseen muovikassiin, eikä esimerkiksi taskun pohjalle. Nenäliinat ovat täällä paljon ohkaisempia ja ne soveltuvat parhaiten yhden kerran nenän niistoon. Kaikki nämä säännöt saattavat vaikuttaa turhilta ja ylimääräisiltä, mutta näin tiheään asutussa maassa ne ovat pakollisuus.

Sadan jenin kaupasta ostettuja taskunenäliinapaketteja (yhdessä paketissa 8 kpl). Paperilaatu on hyvin karkeaa, mutta onneksi söpöt eläimet lohduttavat.