Tänään postaus tulee videon muodossa, sillä kouluhommien kanssa pitää kiirettä kuten aina. Videolla vuorossa tämän hetken kuulumisia, mietteitä opinnoista, Japanista, naiskuvasta ja muusta. Kuten varmaan kaikkien videoiden kohdalla pitäisi nykyisin mainita, että mielipiteet ovat omiani eivätkä edusta muuta ylempää tahoa.

Tänään ilma on ollut hyvin painostava, mikä näkyypi hieman takkuilevana puheena. Kuten videolta näkyy, olen hyvin tyypillinen suomalainen siitä, että mielestäni opetustyyliä saa kritisoida. Ehkä yksi syy Suomen menestykseen koulutuksessa on se, että Suomessa opettajat kyselevät palautetta opetuksesta ja monet opettajat ovat tarpeeksi nöyriä ottamaan myös kehittymään palautteen myötä.

Tämän kertainen postaus on todella lyhyt, mutta pari postausta kosmetiikasta on suunniteilla kunhan saan hiukan japaninkielisistä esitteistä enemmän selvää.

Sony Buildingin kukka-asetelma kameroiden testaamiseen. Rakennus sijaitsee Ginzassa.

Vuorossa on tällä kertaa simppeleitä kuvia viime aikoijen tapahtumista. Mitään sen kummenpaa ei ole tapahtunut, koulun käynti rullaa omalla painollaan ja kiirettä (tai ainakin sen tuntua) on ilmassa.

Kukkia Aoyaman kampuskella. Tämän takia kameraa on hyvä pitää mukana tylsinäkin päivinä.

 Kampuksen ympäristössä jännän näköiset kukat ovat alkaneet kukkimaan. Vanhana kunnon biologina minulla ei ole hajuakaan mitä kukkapensaita nämä ovat, jos joku tietää, olkaa kiltti ja kertokaa. Kukat ovat hyvin nättejä, mutta jostain kumman syystä niiden ympärillä ei pyöri kimalaisia tai muita pölyttäjiä. Voi tietysti olla niinkin että hyönteiset ovat ihmisiä viisaampia eivätkä pörräile iltapäivällä auringon paistaessa kuumimmillaan. Itseasiassa ainut syy miksi pidän torstaista jolloin kouluni alkaa yhdeksältä aamulla on se, että ilma on silloin vielä siedettävä. (Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö hiki tulisi täpötäydessä metrossa kuten tänäkin aamuna).

Kukat olivat niin upeita, että otin niistä paljon kuvia:

Kukkapensaat reunustavat yliopiston pihan pääkäytävää. En olisi keväämmällä arvannut, että näistä pusikoista puhkeaa vielä kukkia!

Kukkaa kukkaa kukkaa.

Siellä missä on nättiä luontoa, siellä on myös kameran erikoistehosteita.

Löysin koulustani ehkä yhden mielenkiintoisimmista porteista, jonka olen koskaan nähnyt. Pieni lukitty metallinen portti vei ikkunapalkille tai -laudalle ja oli olemassa varmaankin siivoamista varten. On mielestäni koomista, että vaikka itse ikkunalaudalta on korkea pudotus eikä siinä ole mitään kaiteita sinne on silti tehty kulkuväylä.

Itselläni jäisi tämä ikkunalauta siivoamatta.

Olen mielestäni herkästi ärsyyntyvä ihminen ja taidan laittaa tämän suomalaisuuden piikkiin. (Koska Angry Birds, Jankon betoni yms.) Myös Japanissa mutristan suutani monille asioille. Näistä yksi suosikkini on pöytien varaamiskäytäntö ruokalassamme. Lounastauko on vain 50 minuuttia pitkä ja tässä ajassa usean tuhannen opiskelijan pitäisi keretä syömään jommassa kummassa koulun ruokaloista. Osa opiskelijoista tuo lounaan kotoaan ja osa välttelee luonastaukoaikaa ruokalassa (kuten minä), sillä jonot ovat pitkiä ja vapaita paikkoja harvassa. Kerran joudun jonottamaan ruokaa ja etsimään paikkaa n. 25 minuutin ajan. Tämä tietenkin johtaa siihen että syöminen yhdessä kavereiden kanssa on yleensä mahdotonta. Osa paikallisista opiskelijoista ei kuitenkaan lannistu tästä, vaan päättää varata pöydän tavaroillaan ruokalasta. Tämä olisi jotenkin siedettävää, jos näin tehtäisiin juuri ennen ruokajonoon menemistä tai paikka varattaisiin omalla laukulla tai selkeästi personoitavalla jutulla. Sen sijaan jopa kahdeksan hengen pöytiä saatetaan pitää varattuina vain parilla hassulla paperilla ja mukilla jopa parin tunnin ajan. Tässäkin ajassa joku olisi voinut istua niihin pöytiin ja syödä lounaansa rauhassa.

Jonakin päivänä istun näihin pöytiin ja jonkun tullessa paikalle huudan keskustelen vain suomeksi.

Nyt oikeasti.

Jotta koko blogipostaus ei olisi pelkkää valittamista, olen tehnyt hyviäkin löytöjä. Löysin suosikkisveitsiläissuklaani, Lindttin, kaupan läheltä Shibuyan risteystä. Ulkomaalaiset suklaat ovat Japanissa melko hintavia ainakin jos katsotaan pieniä pakkauskokoja. Kaupassa oli erilaisia konvehteja, leivoksia, kahvi- ja kaakaojuomia, jäätelöannoksia sekä pyöreitä tryffelipalloja irtomyynnissä. (Näitä palloja löytyy esim. Stockkalta valmiissa pusseissa.) Ostin pienen pussin irtotryffeleitä, joissa oli monia sellaisia makuja joita Suomesta ei saa (kuten kookos, stracciatella, vadelma, cappuccino). Ostokseni pakattiin nättiin mattapintaiseen muovikassiin ja mukaan laitettiin pieni Lindttin oma kylmäkalle. Niin hienoa, niin upeaa. Tryffelipallerot ovat hyvin herkkiä lämmölle ja niiden sisällä oleva massa erottuu helposti öljyksi ja joksikin muuksi ilman säilitystä n. 18-20 asteessa.

Mallit tarjolla olevista jäätelöistä. Näyttivät erittäin herkullisilta, niin kuin kaikki muukin kaupassa.

Viime sunnuntaina kävin piknikillä Inokashira puistossa. Piknikin järjesti yliopiston Lingwave-kerho, joka ylläpitää kieli- ja kulttuurivaihtoa japanilaisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden välillä. Googlen kuvahaunperusteella paikka on kauneimmillaan hanamin aikana, mutta viihtyisää oli myös näin myöhemmin keväällä. Jokaisen tuli tuoda piknikille vähintään yksi naposteltava, mutta yksi japanilainen opiskelija oli valmistanut voileipäbaaria ja muuta naposteltavaa kolme tuntia sunnuntaiaamuna. Ruoka oli hyvää, vaikka en osannutkaan ensin syödä pieniin muffinivuokiin laitettuja naposteltavia. Perunamuusi, parsakaali ja ketsuppi olivat uusia piknikkiruokia. Puhuin piknikillä yllättävän paljon japania. Huomaan, että ihan perusjapanin opiskelusta on ollut hyötyä, sillä nyt partikkelit alkavat viimein loksahdella kohdilleen. Partikkelit ovat olleet aina kompastuskiveni kaikissa kielissä, joten olen tyytyväinen että opettajamme on ollut niiden käytössä tarkka. Piknikpäivä oli mukava, vaikka se alkoi jo yhdeltätoista aamulla (lähdin junalle kymmenen aikohin), ja olin kämpillä kuuden aikoihin illalla.

Piknikruokaa. Oli donitseja, edame-soijapapuja, tonnikala-, muna- ja avokadotäytettä, salaattia, mustikkahilloa, appelsiinihilloa, sipsejä, skonsseja ja paljon paljon muuta.

Myönnän, olen ilkeä suomalainen ja laitan otsikkoon sarkastisesti vilskeet, kun vappu taitaa mennä sängyn pohjalla (eikä tämä siis johdu krapulasta). Toivotaan kuteinkin parasta. Halusin tehdä videopostauksen vaikka olen flunssassa, sillä se on yksi osa vaihto-opiskelijan elämää. Täällä on nimittäin ollut viime aikoina paljon flunssaa liikkeellä. Tässä siis viimeisin videopostaukseni kuulumisista:

Kuten videolta oli huomattavissa, flunssainen olo on hiukan pehmittänyt aivoja. Vielä toisiaan eletään huhtikuuta, mutta silti useana päivänä lämpötila on ollut 20-24 asteen välillä. Mielipiteissäni näkyy myös se, että koska en ole tänä vuonna Suomen kevättä kokenut, kuva siitä on kovin ruusuinen. Kun räntää ja sadetta ei ole tarvinnut käsin kosketella, kevät tuntuu ihanalta ajalta viettää piknikkiä ja tanssia puistossa.

Videolla mainitsin, että täällä rahkat ovat esanssisempia, mutta tosiasiahan on se, että ei täältä mitään rahkoja edes saa. Ostan vain maustamatonta jugurttia, sillä suurin osa maustetuista jugurteista on liian makeita eivätkä ne maistu yhtään happamilta. Myös kaikki makeat herkut ovat täällä erittäin makeita, mikä saattaa olla havaittavissa sitten vaihtojakson päätyttyä. Pitää myös varmaan alkaa välttelemään niitä ihan tarkoituksella. Makeat herkut, kuten meron pan (melonileipä) ovat vain säilyvyytensä takia erittäin hyviä välipaloja.

Japanissa tosiaan flunssaa vietetään hiukan eritavalla, mutta päällimmäisenä erona on se, että täällä on epäkohteliasta niistää räkää ulos nenästään julkisella paikalla. Sen sijaan kurkkuun ryystäminen on täysin sallittua. Nenäliinaa käytetään lähinnä nenän kuivaamiseen, mutta siihen ei puhallella mitään. Lisäksi käytetyt nenäliinat laitetaan erilliseen muovikassiin, eikä esimerkiksi taskun pohjalle. Nenäliinat ovat täällä paljon ohkaisempia ja ne soveltuvat parhaiten yhden kerran nenän niistoon. Kaikki nämä säännöt saattavat vaikuttaa turhilta ja ylimääräisiltä, mutta näin tiheään asutussa maassa ne ovat pakollisuus.

Sadan jenin kaupasta ostettuja taskunenäliinapaketteja (yhdessä paketissa 8 kpl). Paperilaatu on hyvin karkeaa, mutta onneksi söpöt eläimet lohduttavat.

Kuten videolla mainitsin, sunnuntaina oli retkipäivä Saitaman perfektuuriin. Herätys oli aikainen, sillä koululla piti olla jo varhain 08:15. Matkalle lähdettiin melko uusilla busseilla, joissa oli jopa laminaattilattia! Matkalla näkyi paljon kukkivia kirsikkapuita sekä japanilaista maaseutua, ja Saitama onkin tunnettu maanviljelystä. Saavuimme parin tunnin ajon jälkeen ensiksi paikkaan, jossa oli vuorossa jokiveneilyä. Kuvat olivat tällä kertaa hyvin harhaan johtavia, sillä olin aivan olettanut että pääsemme itse melomaan tai soutamaan. Veneily muistutti kuitenkin enemmän venetsialaista gondoli-ajelua, sillä veneen ohjaaja tökki joenpohjasta paattia eteenpäin pitkän tikun avulla. Maisemat olivat kuitenkin erittäin hienot, sillä joki oli kaivertanut kalliion jyrkät seinämät, joilla kasvoi lumikukkia sekä virtaisi pieniä puroja. 

Kallioista maisemaa veneilykylässä. Infot olivat pääasiassa japaniksi, joten kylän nimi ei jäänyt mieleen.

Veneiden ohjaajilla oli perinteiset asut yllä. Parempaa kuvaa ei saatu, sillä muut turistit olivat koko ajan edessä

Kallioseinämine pinnalla kasvoi kukkia ja virtasi puroja

Kuvassa näkyy vähän turistikylää, joka oli joen vieressä

Venekylässä oli myös hiukan aikaa kierrellä ja pienen kylätien varrella oli paljon matkamuistoliikkeitä. Lisäksi löytyi pienoisrautatiekauppa, joka myi myös paljon studio Ghibli -aiheista tavaraa.

Kylästä jatkettiin reilun puolen tunnin verran matkaa vapaa-ajanviettokeskukseen, jossa oli tarjolla monenlaisia ulkoilmaan sekä perinteisiin liittyviä aktiviteetteja. Näitä olivat mm. kalastus ja kovakuoriaisten poiminen. 

Jokin toinen veneily-yritys. Taustalla vuoria.

Bussin ikkunasta napattu kuva suuresta vuoresta mansikkafarmin lähellä. Vuori oli muutettu huipulla kaivokseksi.

Kirsikkapuiden kukintaan tien varressa.

Kellon ollessa kaksitoista oli vuorossa riisikakkujen tekemistä, vaikka nälkä kurni vatsassa jo melkoisesti. Unohdin ottaa evästä retkelle ja niin se on, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Riisikakkujen eli mochien valmistus aloitettiin työstämällä keitetty riisi tasaiseksi massaksi kirveen ja nuijan yhdistelmältä näyttävällä työkalulla. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä massa oli tahmaista riisin tärkkelyksen takia ja taikina meinasi jäädä kiinni kirvesnuijaan. Kun lopulta massa oli valmista, siitä otettiin pieniä palloja, jotka litistettiin ja käärittiin punaisen paputahnakuorrutteisen mansikan ympärille. Itsetehdyt mochit olivat hyviä, mutta siihen saattaa vaikuttaa hirmuinen nälkä. 

Saksalainen ei yritä tässä löydä mochi-massan kääntäjää, vaan odottaa vuoroa ennen massan lyöntiä. 

Täti näytti, kuinka mochi-taikinaa käsitellään. Pallerot suljettiin kiertävällä nipistyksellä, eikä perinteisesti painemalla.

Näin helppoa selfieiden ottaminen on: naamasta näkyy selvästi luomisen tuska.

Tältä mochi näytti sisältä: mansikkaa ja punaista paputahnaa. Kädet, pöksyt ja paita olivat tämän jälkeen jossain jauhoissa. (Varmaankin riisi- tai perunajauhoa)

Mochien teon jälkeen päivän kohokohta, eli barbeque-lounas. Erityisen hienoa oli se, että japanilaisessa versiossa grillit olivat suoraan pöydällä ja jokainen pystyi polttamaan ruokaansa juuri niin paljon kuin halusi. Sopivan kypsentämisen salaisuus oli laittaa grillille ensin pavunituja, joiden päälle laitettiin ohuita possunkylkisiivuja. (Tähän väliin voisin mainita sivuhuomiona sen, että japanilaiset valmistavat lihan niin hyvin että nahka, kalvot ja läski ei haittaa syödessä ollenkaan.) Grilliruuan lisänä sai misokeittoa ja riisiä. Nälkä oli niin kova, että lounasaika tuntui loppuvan kesken. 

Grilliruuat odottamassa paistamista. Kannussa tarjoiltu bbq-kastike oli erittäin hyvää.

Lounaan jälkeen päästiin poimimaan mansikoita, jotka kasvoivat kasvihuoneessa. Koska kyseessä oli "leisure farm" ei mitään kyykyssä kykkimistä ollut luvassa, vaan mansikat oli nostettu sopivasti vyötärön korkeudelle. Monelle kokemus oli hyvin eksoottinen ja tuntui kuulemma jännältä ottaa marjoja suoraan kasvista eikä ostaa niitä kaupasta. Ihmetystä herätti myös se, ettei mansikoita tarvinnut pestä. Retken kaikki informaatio oli annettu melkein kokonaan japaniksi, ja mansikanpoimintaohjeiden kohdalla ymmärtämättömyyteni kostautui. Luulin että saamamme muovirasia pitäisi kerätä täyteen mansikoita, eikä niitä saisi syödä. Ohjeet olivatkin niin päin, että kaikki mikä rasiaan kerättiin, piti syödä paikan päällä. Ei huolta, vatsani ei mennyt sekaisin kesän ensimmäisten mansikoiden yliannostuksesta. Suomalaisena kavahdin suuria mansikoita, ja keräsin rasiaani pieniä söpöjä yksilöitä, joita oli onneksi melko vähän. Mansikat myös maistuivat erittäin hyviltä ja sopivan makeilta.

Kasvihuoneen vieressä oli vuohia, joille sai ostaa syötettäväksi porkkanoita.

Kasvihuone oli yllättävän suuri ja mansikat eivät kasvaneet lattian rajassa.

Kypsiä mansikoita oli melko paljon!

Tämmöisiä yksilöitä kasvihuoneesta löytyi.

Mansikoiden syömisen jälkeen kotimatka alkoi ja kaikki tuntuivat simahtavan uneen saman tien pitkän ja lämpimän päivän päätteeksi. Kampuksella oltiin takaisin aikataulusta myöhässä ruuhkan takia vasta kuuden jälkeen. Retkelle eivät päässeet kaikki, mutta tämä oli tarkemmin ajateltuna hyvä asia. Kun osallistujien määrää rajoitetaan esimerkiksi puoleen koko ryhmästä, on lähes varmaa, että reissu tulee täyteen. Tällöin kaikki paikkavaraukset voidaan tehdä etukäteen ja pääsymaksulla (7,9 euroa) varmistetaan paikkojen turha peruminen. Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin mukava, sillä mitään vierailluista paikoista en olisi osannut itse löytää!

Matkan varrella näkynyt talon piha.

Japanissa on käytössä moottoriteillä tiemaksut ja ohitimme parikin maksupaikkaa.

Huh, nyt välttämättömimmät tavarat on saatu ostettua ja peruselämä on lähtenyt rullaamaan. Tänään sain huoneeni wi-fin ja ilmastoinnin toimimaan, joten on ollut aika voittajafiilis. Tuntuu että parissa päivässä on tapahtunut mielettömästi asioita, pahoittelen jo etukäteen jos tämä postaus on jotenkin hyppelehtivä.

Vielä japanin taito on pahasti ruosteessa, mutta pelkästään parin päivän aikana taidot ovat parantuneet huomattavasti. Monet varmasti tietävät tunteen, kun jotain kieltä ei muista kunnolla ja ajatuksia mitä sanoa löytyy, muttei sanoja joilla puhua. Seurauksena on pihisemistä, puhisemista, punastumista, tuskastumista ja harrasta toivomista että kieli vaihtuisi helpommaksi. Nämä tilanteet tapahtuvat yleensä esimerkiksi kielten tunnilla parin kanssa tai jopa kielikokeessa.

Itselleni kävi vastaava tilanne lentokentällä, kun olin juuri mennossa odottamaan bussia matkalaukkujeni kanssa kohtaamispaikalle. Kameraryhmä nykäisi hihasta ja kysyi englanniksi sopiiko haastattelu televisioon. Sitten alkoi japaninkielisten kysymysten sarja, joihin sain vastattua ehkä yhteensä yhden kokonaisen lauseen verran. Kysymykset käsittelivät lähinnä sitä, mikä Japanissa kiinnostaa ja miksi valitsin Japanin vaihtokohteekseni. En muistanut mikä on vastakohta tai kaupunki japaniksi, mutta silti yritin selittää japanilaisen ja suomalaisen kulttuurin olevan toistensa vastakohtia, koska Japanissa on isoja kaupunkeja. Tämä tietenkin höystettynä tutulla käsien huitomisella. Lopuksi sain kiemurteltua tilanteesta eroon sanomalla että yliopiston bussipalvelu menee. Muistin toki nyökkäillä ja sanoa moneen kertaan etten ymmärrä. Ryhmässä oli yksi englantia ymmärtävä, mutta hän pysytteli harmillisesti taka-alalla. Lisäksi sain myöhemmin kuulla, että kyseessä on yksi Japanin suosituimmista ohjelmista, jossa ulkomaalaisilta turisteilta kysellään syitä Japaniin saapumiseen. Toisaalta nyt ontuvan Japanin puhuminen tuntuu helpolta opiskelutovereiden kanssa, kun on päässyt harjoittelemaan sitä ensin televisiohaastattelussa. Suosittelen lämmöllä, uskon tämän toimivan myös muiden kielten kanssa!

Tokion horisonttia bussin ikkunasta. Kuvassa ilmenee vasemmanpuoleinen liikenne.

Matka asuntolalle sujui mukavasti bussilla jutellen muille vaihtareille. Japaniin valikoituu opiskelemaan ihmisiä, joilla on suurta kiinnostusta kulttuuriin, joten yhteisten mielenkiinnon kohteiden etsiminen ei ollut hankalaa. Maisemat bussimatkalla olivat upeat, sillä en ole aiemmin liikkunut yhtä paljon autolla Japanissa. Näimme mm. parturin nimeltä Banana Dragon. Bussimatka kesti kaiken kaikkiaan nelisen tuntia, sillä pyörähdimme poikien asuntolan kautta. Julkisilla olisi päässyt nopeammin, mutta reissu oli ilmainen ja tilaa vaikka kuinka!

Asuntolalla meille pidettiin ensimmäisenä luento säännöistä. Noin parinkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen kenkien suunta huoneessa sekä muistutukset postilokeron tarkistamisesta eivät jaksaneet hirveästi napata. Sain kuitenkin ensimmäisenä iltana purettua molemmat matkalaukut ja käytyä nappaamassa voileipiä läheisestä pikkukaupasta.

Tänään on käyty lisää sääntöjä lävitse ja niitä asuntolassa on melkoisesti. Huoneessa ei saa kävellä kengillä (ei edes, jos unohtaa avaimen keskelle huonetta), musiikkia yms. voi kuunnella vain kuulokkeilla, asuntolan ulkopuolisista vain perheenjäsenet saavat tulla huoneeseen ja asuntolasta ei pääse sisään tai ulos kello 23 jälkeen. Aulassa on erilliset "paikallaolokyltit", jotka käännetään aina lähtiessä ja palatessa ( -- / poissa) asuntolaan. Lisäksi täytyy ilmoittaa jos sairastuu, ei tule yöksi kotiin tai aikoo viettää yön muualla (tällöin kerrottava myös syy sekä osoite missä aikoo yöpyä).

Asuntolassa on omat "asuntolatuutorit", jotka ovat japanilaisia yliopiston opiskelijoita ja heidän tehtävänsä on perehdyttää vaihtarit asuntolan sääntöihin ja tapoihin. He näyttivät mistä löytyy lähin supermarketti ja sadan jenin kauppa. Lisäksi kävimme syömässä läheisessä raamen-ravintolassa (syömäni ateria maksoi viisi euroa). Tuutoreiden avulla sain ilmastoinnin ja netin toimimaan mutta myös lakanat, jotka puuttuivat huoneestani. Lisäksi pääsin parvekkeelleni, jonka ovea en tajunnut liu'uttaa, vaan yritin vain työntää.

Tomaatteja supermarketissa. Hedelmät ja vihannekset myydään Japanissa kappaleittain ja joihinkin kyltteihin ilmoitetaan tuoretuotteiden arvioitu parasta päiväys, kuten minitomaateissa 30. - 31. päivä.

Nyt huoneessa alkaa olla kaikki tarpeellinen, mitä elämiseen tarvitsee. Sadan jenin (85 senttiä) kaupat ovat väliaikaisen opiskelijan unelma, sillä ne ovat täynnä halpaa sekä hyvännäköistä tavaraa, jos laadusta on valmis tinkimään. Kun valikoima ulottuu perustiimarista aina pesuainesta leivontatarvikkeisiin, Ikeaa ei ole ainakaan vielä ikävä. Lisää huoneesta myöhemmin, sillä huomenna alkaa koulu sekä on japanin lähtötasokoe!