Vuorossa on hieman erikoisempi videopostaus, sillä tällä kertaa esittelen perinteistä japanilaista kimonotyylistä asua, yukataa. Eilen illalla olin risteilyllä Tokionlahdella, jonka järjesti yliopiston Lingwave-niminen kerho. Risteilyllä oli mukana opiskelijoita Aoyamasta sekä Sophia-yliopistosta. Video on kuvattu perjantai-iltana pienessä nestehukassa (hikoilun takia), joten sanat saattavat olla hiukan sekaisin. Siivoan yleensä viikonloppuisin, joten huoneeni on sotkuinen :D

Yukata päällä tuli tosiaan niin kuuma, että selkääni oli laitettu pieni pyyhe imemään kosteutta. Tämä on sinänsä ihan kätevää, kun monien vaatteiden kanssa saa pelätä hikiläikkiä. Mielenkiintoinen juttu oli myös se, että hikisenä istuessa puuvillakangas taipui ja sai pyllyni näyttämään kardashianmaiselta. Joten jos luvassa on virallista pönötystä, kannattaa junissakin välttää istumista ennen sitä.

Risteily oli ihan mukava ja todella ainutlaatuinen tapahtuma, vaikka se kesti vain pari tuntia. Japanissa opiskelijajuhlat ovat yleensä järjestetty siten, että järjestäjät tuovat paikalle ruuat ja juomat. Näin jokainen saa syödä ja juoda niin paljon kuin haluaa tai paremminkin niin paljon kuin kerkeää: kaikissa juhlissa juominen on loppunut kesken. Voin rehellisesti kertoa kerenneeni juomaan yhden shotin ja yhden kolme-prosenttisen siiderin. Useassa tapahtumassa on myös ollut ongelmana, että tavallista vettä ei ole saatavilla vapaasti, mikä on hiukan harmillista (ja joku voisi ehkä sanoa myös vaaralliseksi). Olen myös miettinyt, että juhlat saattaisivat olla hauskempia, jos jokainen maksaisi omat juomansa. Näin baari voisi olla auki normaalisti ja vähemmän juovat ihmiset pääsisivät halvemmalla. Tällä vältyttäisiin ehkä myös todella pitkiltä jonoilta. Risteilyllä olin todella onnekas, sillä pääsin laivaan ensimmäisten joukossa, joten vapaa pöytä löytyi nopeasti.

Tein varsinaisen kardinaalimunauksen, sillä en muistanut ladata kameraani ennen risteilyä. Sen takia kuvia ei ole kovinkaan paljoa.

Rainbow bridge laivan ensimmäisestä kerroksesta. Sillalla kulkee moottoritie, jonka alla menee myös rautatie.

Kuva yukatasta Hamamatsuchoon asemalla. Kuten kuvasta näkyy, tämä oli sidottu pitäksi malliksi jossa on hankalampi liikkua. Osalla yukata paljasti nilkat.

Käyttämämme laiva oli vähän tämän tyylinen, mutta en tietenkään muistanut ottaa siitä oikeaa kuvaa.

Rainbow Bridge kuvattuna laivan kannelta.

Tänään postaus tulee videon muodossa, sillä kouluhommien kanssa pitää kiirettä kuten aina. Videolla vuorossa tämän hetken kuulumisia, mietteitä opinnoista, Japanista, naiskuvasta ja muusta. Kuten varmaan kaikkien videoiden kohdalla pitäisi nykyisin mainita, että mielipiteet ovat omiani eivätkä edusta muuta ylempää tahoa.

Tänään ilma on ollut hyvin painostava, mikä näkyypi hieman takkuilevana puheena. Kuten videolta näkyy, olen hyvin tyypillinen suomalainen siitä, että mielestäni opetustyyliä saa kritisoida. Ehkä yksi syy Suomen menestykseen koulutuksessa on se, että Suomessa opettajat kyselevät palautetta opetuksesta ja monet opettajat ovat tarpeeksi nöyriä ottamaan myös kehittymään palautteen myötä.

Tämän kertainen postaus on todella lyhyt, mutta pari postausta kosmetiikasta on suunniteilla kunhan saan hiukan japaninkielisistä esitteistä enemmän selvää.

Sony Buildingin kukka-asetelma kameroiden testaamiseen. Rakennus sijaitsee Ginzassa.

Vuorossa on tällä kertaa simppeleitä kuvia viime aikoijen tapahtumista. Mitään sen kummenpaa ei ole tapahtunut, koulun käynti rullaa omalla painollaan ja kiirettä (tai ainakin sen tuntua) on ilmassa.

Kukkia Aoyaman kampuskella. Tämän takia kameraa on hyvä pitää mukana tylsinäkin päivinä.

 Kampuksen ympäristössä jännän näköiset kukat ovat alkaneet kukkimaan. Vanhana kunnon biologina minulla ei ole hajuakaan mitä kukkapensaita nämä ovat, jos joku tietää, olkaa kiltti ja kertokaa. Kukat ovat hyvin nättejä, mutta jostain kumman syystä niiden ympärillä ei pyöri kimalaisia tai muita pölyttäjiä. Voi tietysti olla niinkin että hyönteiset ovat ihmisiä viisaampia eivätkä pörräile iltapäivällä auringon paistaessa kuumimmillaan. Itseasiassa ainut syy miksi pidän torstaista jolloin kouluni alkaa yhdeksältä aamulla on se, että ilma on silloin vielä siedettävä. (Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö hiki tulisi täpötäydessä metrossa kuten tänäkin aamuna).

Kukat olivat niin upeita, että otin niistä paljon kuvia:

Kukkapensaat reunustavat yliopiston pihan pääkäytävää. En olisi keväämmällä arvannut, että näistä pusikoista puhkeaa vielä kukkia!

Kukkaa kukkaa kukkaa.

Siellä missä on nättiä luontoa, siellä on myös kameran erikoistehosteita.

Löysin koulustani ehkä yhden mielenkiintoisimmista porteista, jonka olen koskaan nähnyt. Pieni lukitty metallinen portti vei ikkunapalkille tai -laudalle ja oli olemassa varmaankin siivoamista varten. On mielestäni koomista, että vaikka itse ikkunalaudalta on korkea pudotus eikä siinä ole mitään kaiteita sinne on silti tehty kulkuväylä.

Itselläni jäisi tämä ikkunalauta siivoamatta.

Olen mielestäni herkästi ärsyyntyvä ihminen ja taidan laittaa tämän suomalaisuuden piikkiin. (Koska Angry Birds, Jankon betoni yms.) Myös Japanissa mutristan suutani monille asioille. Näistä yksi suosikkini on pöytien varaamiskäytäntö ruokalassamme. Lounastauko on vain 50 minuuttia pitkä ja tässä ajassa usean tuhannen opiskelijan pitäisi keretä syömään jommassa kummassa koulun ruokaloista. Osa opiskelijoista tuo lounaan kotoaan ja osa välttelee luonastaukoaikaa ruokalassa (kuten minä), sillä jonot ovat pitkiä ja vapaita paikkoja harvassa. Kerran joudun jonottamaan ruokaa ja etsimään paikkaa n. 25 minuutin ajan. Tämä tietenkin johtaa siihen että syöminen yhdessä kavereiden kanssa on yleensä mahdotonta. Osa paikallisista opiskelijoista ei kuitenkaan lannistu tästä, vaan päättää varata pöydän tavaroillaan ruokalasta. Tämä olisi jotenkin siedettävää, jos näin tehtäisiin juuri ennen ruokajonoon menemistä tai paikka varattaisiin omalla laukulla tai selkeästi personoitavalla jutulla. Sen sijaan jopa kahdeksan hengen pöytiä saatetaan pitää varattuina vain parilla hassulla paperilla ja mukilla jopa parin tunnin ajan. Tässäkin ajassa joku olisi voinut istua niihin pöytiin ja syödä lounaansa rauhassa.

Jonakin päivänä istun näihin pöytiin ja jonkun tullessa paikalle huudan keskustelen vain suomeksi.

Nyt oikeasti.

Jotta koko blogipostaus ei olisi pelkkää valittamista, olen tehnyt hyviäkin löytöjä. Löysin suosikkisveitsiläissuklaani, Lindttin, kaupan läheltä Shibuyan risteystä. Ulkomaalaiset suklaat ovat Japanissa melko hintavia ainakin jos katsotaan pieniä pakkauskokoja. Kaupassa oli erilaisia konvehteja, leivoksia, kahvi- ja kaakaojuomia, jäätelöannoksia sekä pyöreitä tryffelipalloja irtomyynnissä. (Näitä palloja löytyy esim. Stockkalta valmiissa pusseissa.) Ostin pienen pussin irtotryffeleitä, joissa oli monia sellaisia makuja joita Suomesta ei saa (kuten kookos, stracciatella, vadelma, cappuccino). Ostokseni pakattiin nättiin mattapintaiseen muovikassiin ja mukaan laitettiin pieni Lindttin oma kylmäkalle. Niin hienoa, niin upeaa. Tryffelipallerot ovat hyvin herkkiä lämmölle ja niiden sisällä oleva massa erottuu helposti öljyksi ja joksikin muuksi ilman säilitystä n. 18-20 asteessa.

Mallit tarjolla olevista jäätelöistä. Näyttivät erittäin herkullisilta, niin kuin kaikki muukin kaupassa.

Viime sunnuntaina kävin piknikillä Inokashira puistossa. Piknikin järjesti yliopiston Lingwave-kerho, joka ylläpitää kieli- ja kulttuurivaihtoa japanilaisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden välillä. Googlen kuvahaunperusteella paikka on kauneimmillaan hanamin aikana, mutta viihtyisää oli myös näin myöhemmin keväällä. Jokaisen tuli tuoda piknikille vähintään yksi naposteltava, mutta yksi japanilainen opiskelija oli valmistanut voileipäbaaria ja muuta naposteltavaa kolme tuntia sunnuntaiaamuna. Ruoka oli hyvää, vaikka en osannutkaan ensin syödä pieniin muffinivuokiin laitettuja naposteltavia. Perunamuusi, parsakaali ja ketsuppi olivat uusia piknikkiruokia. Puhuin piknikillä yllättävän paljon japania. Huomaan, että ihan perusjapanin opiskelusta on ollut hyötyä, sillä nyt partikkelit alkavat viimein loksahdella kohdilleen. Partikkelit ovat olleet aina kompastuskiveni kaikissa kielissä, joten olen tyytyväinen että opettajamme on ollut niiden käytössä tarkka. Piknikpäivä oli mukava, vaikka se alkoi jo yhdeltätoista aamulla (lähdin junalle kymmenen aikohin), ja olin kämpillä kuuden aikoihin illalla.

Piknikruokaa. Oli donitseja, edame-soijapapuja, tonnikala-, muna- ja avokadotäytettä, salaattia, mustikkahilloa, appelsiinihilloa, sipsejä, skonsseja ja paljon paljon muuta.

Suomen uutisissakin on uutisoitu paljon Japanin maanjäristyksistä. Japanin suurimmalla eteläisellä saarella on tosiaan järissyt pariin otteeseen ja erittäin vakavaa tilanteesta on tehnyt sen, että Kyushun saarella ei ole koettu aiemmin vakavia maanjäristyksiä. Tämän takia myös historiallisia rakennuksia ja asuinalueita on tuhoutunut järistyksissä. Eräällä kurssilla ollut japanilainen oli kotoisin juuri Kumamoton alueelta, mutta hänen perheensä ei joutunut järistyksen uhriksi. Lisää uutisia maanjäristyksestä täältä.

Uutisia seuraillessa on hyvä muistaa että Japani on hiukan isompi maa kuin Suomi. Tämä tarkoittaa, että vaikka uutisissa mainitaan onnettomuudesta Japanissa, se ei välttämättä kosketa Tokiota. Tällä viikolla osallistuin asuntolan turvallisuusharjoitukseen, jossa käytiin läpi vaahtosammuttimen käyttöä ja turvaohjeita. Olisin ehkä ymmärtänyt enemmän jos osa infosta olisi ollut englanniksi. Onneksi nämä asiat ovat itselle tuttuja.

Yliopiston piha sateisena päivänä. Eräänä aamuna ennen International Marketingin luentoa otin kuvia 1. rakennuksen kolmannen kerroksen ikkunasta. Rakennuksia on yliopiston alueella 17 ja monien yliopistojen tapaan ne ovat kaikki hiukan eri-ikäisiä.

Mitään muuta ihmeellisempää viimeisen kymmenen päivän aikana ei ole tapahtunut. Koulua on kuutena päivänä viikossa ja sunnuntai menevät yleensä huonetta siivoillessa ja koulutehtäviä tehdessä. Olen ottanut enemmän kursseja kuin tarvitsisin, mutta kaikki ovat olleet niin mielenkiintoisia, että ainakaan vielä en ole aikeissa luopua yhdestäkään.

Valitsin kursseikseni:

• Japanese I (pakollinen, taso päätetty lähtötasotestin mukaan)
• Japanese culture and society I (pakollinen)
• Japanology (pakollinen)
• Effective Negotiation
• Intercultural Communication
• International Marketing
• Microeconomics
• Global Business
• EU economics

Kaikista turhimmilta näistä tällä hetkellä tuntuvat Japaniin liittyvät kurssit. En pidä Japanologysta yhtään, sillä sitä opettaa japanilainen lehtori. Tämä tarkoittaa sitä että tähän mennessä en ole kuullut yhtään poikkipuolista sanaa Japanista tai japanilaisista. Kun katsoimme dokumenttia japanilaisten syntyperästä, kerrottin japanilaisen kansan polveutuvan erityisistä naruruukkuihmisistä (tuolta ajalta löytyneistä ruukuissa oli koristekuvioita, jotka oli tehty naruilla). Mielessäni pyöri vain, että kuinka sisäsiittoinen kansan pitää olla, jos se on pienen heimon jälkeläinen ja ollut eristyksissä pitkään saarella. Sisäsiittoisuudessa ei sinällään ole mitään huonoa, sillä myös Suomessa on ollut myös muinoin alueita jotka ovat olleet eristyksissä. Tämän takia itä- ja länsisuomalaisilla on suunnilleen yhtä paljon geneettisesti eroa keskenään kuin heillä ja etelä-eurooppalaisilla. Kuitenkin Suomessa reilusti sanotaan, että hei, meillä kaikki ei mennyt kuin Strömsössä tämän takia. Muutenkin japanilaisten innostus omaan alkuperäänsä ja sen ainutlaatuisuuteen ei hirveästi innosta ottaen huomioon, että Japani taisteli natsien kanssa samalla puolella ja tulokset olivat sen mukaiset.

Olen japanissa ykköstasolla, sillä en valmistautunut lähtötasotestiin kovin paljoa. Näin kusisissa housuissa on helppo sanoa, että olisi ollut parempi valmistautua etukäteen. Onneksi on kuitenkin muita jotka sössivät lähtötasotestin joten japanin tunneilla keskustelua voi harjoitella taitavien puhujien kanssa.

Kaikista jännintä oli että menimme viikoksi kokeilemaan oloa japanin kakkostasolla, mutta emme päässeet ylemmälle tasolle. Sanon suoraan suomalaisena, että testijakso oli suoraan hiidenkirnusta, koska vaatimuksia kakkoskurssille pääsemiseen ei kerrottu lainkaan. Osaan mielestäni lukea sujuvasti ääneen, mutta en saanut näyttää tätä kurssilla. Tein pistokokeen, mutta en saanut testiä takaisin. En osannut kertoa heti ensimmäisellä kerralla kysyttäessä milloin olen tullut Japaniin ja milloin lähden. (Ymmärrän että nämä ovat yksinkertaisia kysymyksiä, mutta eihän millään normaalilla, omassa kotimaassa tapahtuvalla kieltenkurssilla käsitellä vastaavia lauseita.) Lisäksi kurssin ollessa viikon jo käynnissä olin joka tunnilla pihalla kotitehtävistä ja muista. Näin ollen viimeinen viikko on ollut stressaava. Onneksi ykköskurssilla asiat ovat niin helppoja, että siellä ei ainakaan tarvitse stressailla.

Ja sitten toisiin aiheisiin:
Yksi harmillinen juttu asuntolassa asumisessa on se, että muut vaihto-opiskelijat suhtautuu siihen todella mulkusti ikävästi. Kun ihmiset kuulevat, että asun asuntolassa, heidän reaktionsa on yleensä "voi, ei, et voi sitten osallistua mihinkään" -tai muuta shaibaa. Julkinen liikenne tosiaan loppuu Tokiossa puolen yön aikoihin, joten voisi olettaa että joutuisin lähtemään juhlista vain tuntia tai puoltatoista aiemmin kuin muut. Muut kuitenkin lähtevät juhlimaan eurooppalaiseen tyyliin vasta yhdeksän kymmenen välillä samalla kun itse vetäydyn kaupan kautta asunnolle. Olen keksinyt itselleni ajanvietettä, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa.

Loppuun vielä huoneeni auntoni esittely:

Makuuhuone ja kodinhoitohuone. Ilmastointilaite toimii erittäin kätevänä kuivurina. Sänky on mukava ja ikkunasta näkyy suoraan vastapäisen rakennuksen toimistoon (pääsen siis kyyläilemään täälläkin) 

Työhuone, jossa kirjahylly ja tietoliikennekeskus. Rikon varmaan jotain sääntöjä, mutta kiinnitin seinälle Suomesta tuomani Tokion kartan ja saamiani postikortteja. Omaan myös oman lankapuhelimen, mutta en ymmärrä mihin tarvitsen sitä (numeroa ei suositella annettavaksi eteenpäin).

Kylpyhuone ja vessa on itseasiassa hyvin samankaltainen kuin monissa hotelleissa. Pyttyni on niitä kuuluisia sähköisiä, joissa on lämmistys ja kolme erilaista suihkua. Koska suomalaista käsisuihkua ei ole, tämä sopii paremmin kuin hyvin. En myöskään kestä, miten ihanan paljon samanvärisiä kosmetiikkatuotteita olen valinnut vessaani.

Keittiö. Jääkaappi ja pakastin on oikeastaan kaikki mitä opiskelija tarvitsee, joten keittolevy on luksusta. Keittiön hanasta tulee vain kylmää vettä. (En ehkä halua tietää mitä tiskiaineessa sitten on, kerta se tekee astioista puhtaita ilman kuumaa vettä)

Tänään vuorossa on toinen videopostaukseni, jee jee! Olen ollut sen verran laiska ja kiireinen, että tällä kertaa asioista oli helpompi kertoa videolla. Olin tänään tosiaan tanssikerhon juhlissa, jotka järjestetään kerhotoiminnasta kiinnostuneille uusille opiskelijoille. Koska kerhoja on yliopistossa useita kymmeniä, pystyy ensimmäisiksi viikoiksi saamaan ohjelmaansa useita juhlia, jos kiinnostusta löytyy. En kuitenkaan itse ole näillä näkymin menossa muihin tervetuliaisjuhliin, sillä aitoa kiinnostusta itse muihin kerhoihin liittymiseen ei juurikaan löydy.

Eli tosiaan, jos haluat tietää mitä siistiä on tapahtunut itseasiassa juuri tänään, laita viestiä tai kysy vanhemmiltani parin päivän päästä. Videolla unohdin mainita, että olen saanut rekisteröityä osoitteeni maistraattiin ja oma terveysvakuutuskorttini saapui viimeinkin (ja nyt kävin myös kysymässä, mikä postista on edes tullut). Kansallinen vakuutus kattaa siis 70 % hoitokuluistani ja maksan siitä n. 15 euroa kuussa.

Kuva kauppareissun matkan varrelta. Kirsikan kukat olivat värjänneet kävelytien melkein vaaleanpunaiseksi.

Kaksi ensimmäistä päivää tällä viikolla on mennyt harrastuskerhoja etsiessä ja kursseille rekisteröityessä. Yliopistossa on mielestäni ihan mukava kurssivaraussysteemi, joka muistuttaa mielestäni hiukan Jyväskylän yliopistossa ollutta (näin ollen ehkä enemmän suomalaisten yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen varaussysteemiä). Olen aika innoissani kursseistani, sillä tulen ainakin opiskelemaan kansainvälistä markkinointia, neuvottelutaitoja sekä globaalia bisnestä. Kursseista haukkaa suurimman osan japanin opintoni ja mietinkin voisiko saada vapautuksen jostain pakollisesta kurssista. Kieliopinnot ymmärrän, mutta kun joudun opiskelemaan alkeistason kulttuurikursseja, saatan turhautua.

Kevät alkaa saapua myös lehtipuihin. Kuva yliopiston läheltä olevasta risteyksestä Shibuyasta.

Viikon pari ensimmäistä päivää yliopistolla on vietetty kerhopäiviä, jotka muistuttavat hiukan yliopiston ainejärjestömarkkinoita. Yliopiston pihalla parveili kerhojen edustajia, jotka ojentelivat esitteitä ja ottivat yhteistietoja ylös lähettääkseen lisätietoja tapahtumistaan. Kerhot yrittivät tehdä kaikkensa rekrytäkseen jäseniä ja tämän takia esimerkiksi ratsastuskerhon jäsenet olivat pukeutuneet ratsastusasuun ja hevosnaamariin. Kerhoja oli vaikka millä mitalla, aina baseballista ja jalkapallosta beatlesiin ja gohon. Kerhoilla on päiviä, jolloin kerhon toimintaan voi tulla tutustumaan ja sen lisäksi uusille jäsenille (tai semmoisiksi haluaville) järjestetään juhlia.

Kerhomarkkina-tunnelmaa maanantailta. Pojat hassuissa paidoissa edustivat ilmeisesti sählykerhoa (floor hockey?) ja vasemmalla näkyy vilahdus perinteisistä japanilaisista jousista.

Näillä näkymin itseäni kiinnostaa eniten tanssikerhot. Mietin aiemmin myös jotain itsepuolustusta, mutta tanssi menee kyllä kiinnostavuudessaan kaiken edelle. Moniin kerhoihin, kuten jousiammuntakerhoon tarvitaan japanin kielen osaamista, joten se rajoittaa vaihto-opiskelijan valittavissa olevia kerhoja.

Lisäksi hankin yliopiston salikortin, joten liikunnan tarve tulee täytettyä myös sitä kautta. Tatteja oli otsassa saliorientaatiossa, sillä mukanamme oli tuutoreita, jotta he voisivat kääntää orientaation englanniksi. Tuutorit olivat kuitenkin aivan hiljaa esitelmän aikana ja esitelmöijä puhui sen verran huonoa englantia, että olisin saanut niin yksinkertaiset tiedot japaniksikin selville. Asiat tulivat kuitenkin onneksi selviksi, joten eiköhän tässä salille päästä.

Kerhot olivat valmistaneet esityksiä esitettäväksi koulun pihalla. Tämä kuva oli ADL-tanssipiirin esityksestä. 

Salilla oli pakko käyttää kenkiä ja jos alkaisin käymään tanssiharjoituksissa (tällä hetkellä house, newschool ja jazz kiinnostavat eniten) tarvitsisin myös jonkinlaiset kengät. En ole omistanut varsinaisia streetkenkiä aiemmin, ja edelliset tanssilenkkarit ovat niin kuluneet, että niistä jää mustia jälkiä lattiaan. Päädyin siis ostamaan street-tanssiin soveltuvat kengät, joita voisin käyttää myös salilla. Kengissä on korkea nilkkaa tukeva varsi, mutta ne ovat harmillisesti valkoiset, sillä mustat olivat loppuneet. Maksoin kengistä noin 61 euroa, mikä on halvempi hinta kuin Suomessa.

Kävin samalla ostosreissulla Ikebukuron Uniqlossa, joka on 67 vuotta perustettu japanilainen vaatealan yritys. Yritys valmistaa hyvin käytännöllisiä ja ajattomia vaatteita, joita on helppo yhdistellä. Pakkaushässäkän keskellä pakkasin mukaan vain yhdet housut (ja yhdet jegginsit) ja sain ainoisiin housuihini raamen-lientä. Onneksi Uniqlossa oli mennossa kevät-ale, joten maksoin farkuista vain 34 euroa. (Mielestäni siedettävä hinta farkuille, vaikka Suomessa farkkuni maksavat yleensä n. 25 euroa.) Lisäksi on pakko antaa iso kiitos japanilaisten kokosysteemille, sillä koot menevät täällä senttien mukaan. Ja jos eivät mene, jokaisessa vaatteessa on ilmoitettu senteissä minkäkokoisille ne on suunnattu. Tämä mahdollisti sen, että löysin sopivat farkut ensimmäisellä sovituskerralla. Huono puoli on se, että koot ovat täällä pieniä ja suurimmat koot olivat farkuissa Uniqlossa vyötäröltä n. 70 senttiä oleville.

Uniqlon sovituskopeista osa oli hyvinkin suuria. Kengät jätettiin ovensuuhun, jonka jälkeen noustiin valkoiselle korokkeelle. Myyjät myös pyyhkivät korokkeen jokaisen asiakkaan jälkeen.

Otin muutamia kuvia kampukselta viime viikolla. Viime viikko koulussa on mennyt lähinnä infoissa istuksellessa ja kurssit alkavatkin vasta ensi torstaina. Rakennus, jossa infot ovat olleet, on todella uusi ja siellä on jopa liukuportaat. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on todella suuri ravintola, josta voi ostaa lounaita 1,8 - 3,1 euron hintaan. Ainoa harmi koululounaissa on, ettei tarjolla ole servettejä, jotka olisivat suuri apu esimerkiksi raamenia syödessä. Lounas ostetaan automaatista ja saatu lounaslipuke annetaan kokeille, jotka kokoavat jokaisen annoksen yksi kerrallaan.

Kuvissa on paljon vanhoja rakennuksia, mutta koska mitään kampuskierrosta ei ole ollut, en tiedä yhtään mitä ne ovat. Yhdessä kuvassa näkyy pieni vilaus yliopiston vartijoista, joita on jokaisella sisäänkäynnillä yleensä kaksin kappalein.

Tässä postauksessa on ensimmäinen videopostaukseni, kuinka jännää! Videossa käydään läpi aprillipäivän tapahtumia, sillä uutta ja jännittävää onkin riittänyt. Video on tehty myöhään illalla, joten kadottelen ajatuksiani pariin kertaan videolla, mutta ainakin tahti on leppoinen väsymyksen takia.

Jälkipuintina se, että ymmärrän täysin miksi terveystarkastuksia tehdään. Japanin kaltaisessa maassa jossa väestö ja asukastieheys ovat huippulukemissa, tuberkuloosi ja muut tartuntataudit voisivat tehdä tuhoisaa jälkeä. Valvomisella saadaan pystytään hallitsemaan kroonisten sairauksien mahdollisimman aikaista diagnoosia, mikä vähentää terveyskuluja. Toisaalta, koska lääkärin tapaamiseen on varattu muutamia kymmeniä sekuntteja, mitään syvempää käsitystä esimerkiksi henkilön yleisistä huolenaiheista tai vaikka mielenterveysongelmista ei voi muodostua. Vaikka liukuhihnasysteemi oli kyllä tehokas, pidän myös tarkastuksista, joissa hoitajan tai lääkärin kanssa ehtii puhumaan rauhassa.

Tähän väliin voisin mainita, että olen erittäin ylpeä itsestäni, sillä kaikki tarpeelliset paperit on nyt täytetty (vaikka palautuspäivä on vasta ensi viikolla)! ^_^
Näihin lukeutui mm. terveysvakuutus, kirjastokortti ja uuden osoitteen rekisteröinti -lomakkeet. Kaikista oudoin oli henkilökohtaisten tietojen lomake, johon piti mm. kuvailla omaa luonnetta ja kertoa mitä sanomalehteä tilaa. Ensimmäisenä mieleen juolahti, että jos päätän ryhtyä Tokiossa suurrikolliseksi tai teen mysteerikatoamiset se lomake lähtee ensimmäisenä poliisille auttamaan profiloinnissa. Vaikka kaikki paperit on täytetty, jätän ne kansainväliseen vaihtokeskukseen (joka hoitaa mm. osoitteen rekisteröimisen tyttöjen asuntolassa asuvien puolesta) vasta ensi viikolla. Tämä sen takia, että samalla luovutetaan passi ja asukaskortti keskuksen haltuun ja silloin on parempi pysytellä kotosalla.

Kuva rakennuksesta, jossa kaikki luentomme on pidetty. Rakennus on hyvin moderni ja sisällä on jopa liukuportaat hissien lisäksi. Kampusalueen kirsikankukat kukkivat kauniisti ja perheet ottivat kuvia yliopiston aloittavista lapsistaan.

Unohdin kokonaan tehdä postauksen perusjutuista vaihdossani. Olen siis lähdössä vaihtoon pääsiäisenä ja tulen takaisin elokuun alussa. Pääsen kokemaan Japanin kevään ja kesän, mutta onneksi en jää koko elokuuksi, sillä se on kesän kuumin kuukausi. Jo kesä-heinäkuussa lämpötilat alkavat olla suomalaisen makuun turhan lämpimät, mutta onneksi suurimmassa osassa rakennuksia on ilmastointi. Vaikka lämpötilat ovat kesällä kolmenkymmenen asteen ympärillä, trooppinen kosteus saa olon tuntumaan paljon tukalammalta. Sen sijaan huhti-toukokuu ovat oikein miellyttäviä kuukausia, jolloin lämpötila on Suomen kesä-toukokuun lukemissa. Lisäksi pääsen näkemään kirsikankukkien kukinnan huhtikuun alussa, jee!

Opiskelen Aoyama Gakuin Universityssä, jonka kampus sijaitsee Shibuyassa Tokion keskustassa. Yliopisto on yksi monista Aoyama Gakuinin oppilaitoksista, joihin kuuluu monentasoisia kouluja aina esikoulusta lukioon. Instituutio on perustettu jo 1800-luvun puolella lähetyssaarnaajien toimesta, mutta yliopisto perustettiin vasta vuonna 1949. Yliopiston koulutuspolitiikka perustuu nettisivujen mukaan kristinuskolle ja yhteistyöyliopistoina onkin mm. Texas Christian University. Koulun mottokin tulee suoraan Raamatusta (Matt. 5:13):

"The Salt of the Earth, The Light of the World"

Aoyama Gakuin University on yksityinen yliopisto, mikä selittää uskonnon vahvaa läsnäoloa. Itseä kristinuskon läsnäolo ei ainakaan vielä haittaa, sillä oman käsitykseni mukaan japanilaiset ovat rentoja uskonnon suhteen. Toivotaan, että muut vaihtarit suhtautuvat myös rennolla asenteella uskontoihin ja niiden harjoittamiseen. Aoyamaa arvostetaan erityisesti sen kansainvälisestä ilmapiiristä ja humanististen tieteiden painotuksesta.

Pöllöpatsaita Ikebukuron asemalla kesällä 2014. Patsaat toimivat kohtaamispaikkana paikallisille. Ikebukuron nimi tulee alunperin siitä, että aluella oli ennen muinoin paljon järviä (ike = lampi).

Pöllöt leikittelevät Ikebukuron nimellä, sillä pöllö on japaniksi fukuroo eli ふくろう ja bukuro muunnetaan siitä vain lisäämällä dakuten-pilkut ja poistamalla pitkä oo-vokaali: ぶくろ

Asun Ikebukurossa sijaitsevassa asuntolassa, josta on n. 35 minuutin matka yliopistolle. Oma huoneeni on kooltaan n. 14 neliötä ja siihen sisältyy pieni vessa, jääkaappi ja kaksi keittolevyä. Huone on kalustettu ja siinä on ilmastointi. Kolikkopesulastakaan ei ole ilmoitettu hintaa (toisin kuin miesten asuntolassa), joten oletan sen vielä tässä vaiheessa kuuluvan vuokraan.

Vuokra on n. 500 e/kk, mikä on kohtuullista, koska se sisältää sähkön, kaasun ja netin. Tokio on kuitenkin yksi maailman suurimmista ja maailmanlaajuisella tasolla mitattuna kalleimmista kaupungeista. Hiukan huono puoli on se, että kotiintuloaika on aina joka ilta klo 23:00. Lisäkustannuksia tuovat julkisen liikenteen kulut ja osa opiskelijoista suosiikin pyöräilyä. Omat pyöräilytaidot ovat kuitenkin niin huonot ja lisäksi ruosteessa, joten päätin jättää harjoittelun siihen kertaan kun asun hiukan pienemmässä kaupungissa.

Oli mielenkiintoista muuten huomata, että miesten asuntolaan kuului ateriapalvelu eikä asuntolassa ollut kotiintuloaikaa. Toisaalta vuokra oli melkein 640 euroa kuussa. Lisäksi asuntola sijaitsee syrjemmässä kuin naisten asuntola ja Ikebukuron ravintola- ja ostospaikkavalikoimaa on hankala voittaa. Sitä siis innolla odotellessa! Japanissa ulkona syöminen on paljon halvempaa kuin Suomessa, joten odotan innolla vakiruokapaikan löytymistä lähettyviltä.