Will I leave my heart in Tokyo

Kaksi ensimmäistä päivää tällä viikolla on mennyt harrastuskerhoja etsiessä ja kursseille rekisteröityessä. Yliopistossa on mielestäni ihan mukava kurssivaraussysteemi, joka muistuttaa mielestäni hiukan Jyväskylän yliopistossa ollutta (näin ollen ehkä enemmän suomalaisten yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen varaussysteemiä). Olen aika innoissani kursseistani, sillä tulen ainakin opiskelemaan kansainvälistä markkinointia, neuvottelutaitoja sekä globaalia bisnestä. Kursseista haukkaa suurimman osan japanin opintoni ja mietinkin voisiko saada vapautuksen jostain pakollisesta kurssista. Kieliopinnot ymmärrän, mutta kun joudun opiskelemaan alkeistason kulttuurikursseja, saatan turhautua.

Kevät alkaa saapua myös lehtipuihin. Kuva yliopiston läheltä olevasta risteyksestä Shibuyasta.

Viikon pari ensimmäistä päivää yliopistolla on vietetty kerhopäiviä, jotka muistuttavat hiukan yliopiston ainejärjestömarkkinoita. Yliopiston pihalla parveili kerhojen edustajia, jotka ojentelivat esitteitä ja ottivat yhteistietoja ylös lähettääkseen lisätietoja tapahtumistaan. Kerhot yrittivät tehdä kaikkensa rekrytäkseen jäseniä ja tämän takia esimerkiksi ratsastuskerhon jäsenet olivat pukeutuneet ratsastusasuun ja hevosnaamariin. Kerhoja oli vaikka millä mitalla, aina baseballista ja jalkapallosta beatlesiin ja gohon. Kerhoilla on päiviä, jolloin kerhon toimintaan voi tulla tutustumaan ja sen lisäksi uusille jäsenille (tai semmoisiksi haluaville) järjestetään juhlia.

Kerhomarkkina-tunnelmaa maanantailta. Pojat hassuissa paidoissa edustivat ilmeisesti sählykerhoa (floor hockey?) ja vasemmalla näkyy vilahdus perinteisistä japanilaisista jousista.

Näillä näkymin itseäni kiinnostaa eniten tanssikerhot. Mietin aiemmin myös jotain itsepuolustusta, mutta tanssi menee kyllä kiinnostavuudessaan kaiken edelle. Moniin kerhoihin, kuten jousiammuntakerhoon tarvitaan japanin kielen osaamista, joten se rajoittaa vaihto-opiskelijan valittavissa olevia kerhoja.

Lisäksi hankin yliopiston salikortin, joten liikunnan tarve tulee täytettyä myös sitä kautta. Tatteja oli otsassa saliorientaatiossa, sillä mukanamme oli tuutoreita, jotta he voisivat kääntää orientaation englanniksi. Tuutorit olivat kuitenkin aivan hiljaa esitelmän aikana ja esitelmöijä puhui sen verran huonoa englantia, että olisin saanut niin yksinkertaiset tiedot japaniksikin selville. Asiat tulivat kuitenkin onneksi selviksi, joten eiköhän tässä salille päästä.

Kerhot olivat valmistaneet esityksiä esitettäväksi koulun pihalla. Tämä kuva oli ADL-tanssipiirin esityksestä.

Salilla oli pakko käyttää kenkiä ja jos alkaisin käymään tanssiharjoituksissa (tällä hetkellä house, newschool ja jazz kiinnostavat eniten) tarvitsisin myös jonkinlaiset kengät. En ole omistanut varsinaisia streetkenkiä aiemmin, ja edelliset tanssilenkkarit ovat niin kuluneet, että niistä jää mustia jälkiä lattiaan. Päädyin siis ostamaan street-tanssiin soveltuvat kengät, joita voisin käyttää myös salilla. Kengissä on korkea nilkkaa tukeva varsi, mutta ne ovat harmillisesti valkoiset, sillä mustat olivat loppuneet. Maksoin kengistä noin 61 euroa, mikä on halvempi hinta kuin Suomessa.

Kävin samalla ostosreissulla Ikebukuron Uniqlossa, joka on 67 vuotta perustettu japanilainen vaatealan yritys. Yritys valmistaa hyvin käytännöllisiä ja ajattomia vaatteita, joita on helppo yhdistellä. Pakkaushässäkän keskellä pakkasin mukaan vain yhdet housut (ja yhdet jegginsit) ja sain ainoisiin housuihini raamen-lientä. Onneksi Uniqlossa oli mennossa kevät-ale, joten maksoin farkuista vain 34 euroa. (Mielestäni siedettävä hinta farkuille, vaikka Suomessa farkkuni maksavat yleensä n. 25 euroa.) Lisäksi on pakko antaa iso kiitos japanilaisten kokosysteemille, sillä koot menevät täällä senttien mukaan. Ja jos eivät mene, jokaisessa vaatteessa on ilmoitettu senteissä minkäkokoisille ne on suunnattu. Tämä mahdollisti sen, että löysin sopivat farkut ensimmäisellä sovituskerralla. Huono puoli on se, että koot ovat täällä pieniä ja suurimmat koot olivat farkuissa Uniqlossa vyötäröltä n. 70 senttiä oleville.

Uniqlon sovituskopeista osa oli hyvinkin suuria. Kengät jätettiin ovensuuhun, jonka jälkeen noustiin valkoiselle korokkeelle. Myyjät myös pyyhkivät korokkeen jokaisen asiakkaan jälkeen.