Vaihtokuumetta
Viimeisen viikon aikana ja erityisesti tänään olen tajunnut, että vaihtoon on enää jäljellä alle kuukausi. Kahdenkymmenenviiden päivän päästä sunnuntaina istun jo lentokoneessa kohti Tokiota.
Olen valmistautunut vaihtoon kuten kaikki muut: toimittanut papereita, hakenut viisumin ja kuluttanut reippahasti rahaa. Lentoliput ja koko vaihdon aikainen majoitus on maksettu etukäteen, joten niistä ei tarvitse huolehtia vaihdon aikana. Lisäksi olen pyrkinyt ostamaan erityisesti vaatteita vaihtoa varten, sillä Japanissa vaateet olivat viime reissulla suht kalliita. Jenin vahvistuminen suhteessa euroon kallistaa vaatteiden hintoja entisestään.
En ole kesäihminen enkä ole aiemmin omistanut paljoa kesävaatteita: esimerkiksi kaikki kesämekkoni on ostettu markkinoilta vuonna kivi ja keppi tai hankittu koossa 42 tanssiesitystä varten. Opiskeluaikoina en ole oikein ostanut muutenkaan vaatteita, joten on ollut ilahduttavaa sallia itselleen pientä shoppailua (alennusmyynneissä tietty!). Odotan innolla vaihdossa yhtenä asiana sitä, että saan pukeutua kaikkiin ihaniin vaatteisiin joita olen ostanut ja myös itse valmistanut.
Vaikka on saattanut vaikuttaa siltä, että en olisi innoissani vaihdosta, voin nyt vakavasti ja selvinpäin todeta olevani todella täpinöissäni vaihdostani. Jännitykseni on edennyt siihen vaiheeseen, että kämmeniäni hiotuttaa, mutta onneksi hyvällä tavalla. On mieletöntä tajuta, että neljän viikon kuluttua asun maailman suurimmalla kaupunkialueella, jolla asuu yli 37 miljoonaa ihmistä. Pelkästään asuinkaupunginosassani, Ikebukurossa, asuu yli 19 000 ihmistä (vertailun vuoksi postinumeroalueellani asuu tällä hetkellä hieman alle 8 000 ihmistä). Väenpaljous ei ainakaan vielä ahdista, en ole kokenut väkijoukossa navigointia epämiellyttäväksi aiemmin enkä kolmen viikon Japanin reissullakaan.
Vaihtokuumetta edesauttoi Liisa Stenbergin Vuosi Japanissa -kirjan lukeminen. Lisää mielenkiintoista tietoa kirjasta löytyy kirjoittajan omalta nettisivulta. Opin kirjasta jonkin verran uutta, mutta osa asioista tuntui itsestäänselvyyksiltä. Esimerkiksi japanissa kieltäytyminen ilmaistaan sanomalla "se on vähän...", eikä suoraan sanota ettei jokin asia onnistu. Tätä harjoiteltiin japanin peruskursseillakin, joten oli hauskaa että se oli erikseen kirjassa mainittu. Jos joku pohtii Japaniin pidemmäksi aikaa muuttamista työn tai opiskelujen takia, suosittelen kirjan lukemista!
Ulospäin näkynyt innottomuuteni saattaa johtua siitä, että mietin vähän liikaa miltä toisista ihmisistä tuntuu. En ole viitsinyt hehkuttaa vaihtoani esim. Facebookissa, koska on paljon ihmisiä jotka hakevat vaihtoon eivätkä pääse suosikkikohteeseensa tai edes vaihto-opiskelijaksi. Olen itse jäänyt rannalle ruikuttamaan ja silloin on välillä kirpaissut lukea mielettömistä vaihtokokemuksista. (Tästä samasta ajattelutavasta johtuen en halua jakaa julkisia huomionosoituksia, jos olen parisuhteessa. Sinkkuna kuhertelvien pariskuntien katsominen on harmillista.) Nyt ei pidä käsittää väärin, että vaatisin muilta ihmisiltä vastaavaa käytöstä, vaan kyse käytöksestä jota vaadin vain itseltäni. Muut saavat syödä vaikka räkää tai napanöyhtää, ei siihen voi sanoa juuta tai jaata.
 |
| Shibuya crossing kesällä 2014 |
0 kommenttia