Will I leave my heart in Tokyo

Tällä kertaa kirjoittelen postausta hotellista, sillä vaihto on edennyt siihen pisteeseen että jäljellä on enää vain yksi päivä Tokiossa! Neljä kuukautta on samaan aikaan mennyt todella nopeasti mutta toisaalta se tuntuu todella pitkältä ajalta. Keräsin videolle hiukan tuntemuksia asuntola-elämästä ja vaihdosta. Ja tuttuun tapaan, koska video on muokkaamaton, puhuttu teksti on välillä vähän puutunutta :D

Yksi huono puoli asuntolassa oli myös se, että erityisen tiukat säännöt olivat todellisuudessa väljemmät. Tämä ei luulisi olevan huono asia, mutta mielestäni yksi sääntöjen perusteista on se, että ne ovat kaikille tasapuoliset. Sain kuulla, että kun kirjoitetuissa säännöissä kielletään muiden kuin äitien ja siskojen yöpyminen niin todellisuudessa myös naispuoliset kaverit saavat tulla yöksi. Lisäksi kotiintuloaika on kello 23 illalla, mutta soittamalla ovikelloa ja ilmoittamalla poikkeuksesta etukäteen on mahdollista saada joku avaamaan ovi. Näistä kuulemma sanottiin alkuinfossa, mutta en valitettavasti ymmärtänyt tarpeeksi japania sillä hetkellä. Englanninkieliset kirjoitetut säännöt olivat siis hiukan jäljessä käytäntöä.

Ystävistä vaihdon aikana vielä sen verran, että olen löytänyt todella hyvän japanilaisen ystävän koulun ulkopuolelta. Hän on itseasissa tulossa saattamaan minut lentokentälle, mistä olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen. (Lentokentälle lähtö on siis ennen aamuseitsemää päivänä jolloin hänellä on töitä).

Vaihto-opiskeluun kuitenkin liitetään monesti ryhmässä kokeminen ja hauskanpito. Olen päässyt osallistumaan mahtaviin tapahtumiin luokkakavereideni kanssa, mutta esimerkiksi yhteen illanviettoon sain kutsun, kun eräs kutsuttu ei päässyt paikalle. (Tämä voi olla ihan normaalia, mutta itseltäni se syö itsevarmuutta siitä, että ihmiset oikeasti viihtyvät seurassani.) Toisaalta olen myös itse vältellyt joitakin kommunikointihetkiä. Luokkakaverini pyysi minua mukaan salille, mutta itselleni sali on parhainta yksikseen. Saan keskittyä oman kroppani suoritukseen, minuutteihin ja numeroihin eikä tarvitse välittää muista.

Toisaalta huomasin myös, että suuri yhdysvaltalaisten määrä saa aikaan sen, että välillä keskusteluihin on vaikea päästä mukaan. Kun muistelun aiheena on 90-luvun MTV:n sarjat, on vaikea sanoa juuta eikä jaata. Keskusteluja on tosin mukava kuunnella. Lisäksi faktana toimi se, että olin ainut englantia natiivina puhumaton eurooppalaisnainen. Jos katsotaan ihmisiä, jotka saapuivat kevätlukukaudella, olin ainut eurooppalaisnainen. Veikkaan, että ryhmädynamiikka olisi ollut erilainen eurooppalaisessa yliopistossa monipuolisella kansalaisuuskattauksella. Olen tosin tyytyväinen, että olen voinut tutustua ensimmäistä kertaa niin moneen yhdysvaltalaiseen, sillä nyt minulla on parempi käsitys maasta.

Saattaa myös olla, että koska omassa luokassani Laureassa on niin uskomattoman hyvä ryhmähenki, kaikki muu sen jälkeen tuntuu laimealta. Veikkaan, että kun ihmisiä yhdistää jokin intohimo (kuten meillä kosmetiikka) hyvä ryhmähenki syntyy pienemmällä vaivalla. Mielestäni Aoyamassa oli vain murto-osa vaihtareille järjestetystä toimminnasta mitä Laureassa tarjotaan. Tämä pistää arvostamaan suomalaista opiskelijakunta-systeemiä.

Sitten hiukan positiivisempiin aiheisiin:
Olen todella tyytyväinen hotelliini Shinjukussa. Ainoana miinuksena tällä hetkellä on sijainti, vaikkakin Shinjukun keskusta on vain 15 minuutin kävelymatkan päässä. Hotelli ei näytä kovin houkuttelevalta suomalaisen silmin ulkoapäin, mikä johtuu epämääräisestä pusikosta hotellin etualalla. Tämä mahdollistaa kuitenkin sen, että aulasta ulos katsottuna eteen aukeaa näkösuojaa antava rauhoittava puutarha, joka on Shinjukun alueella erittäin harvinaista.

Seuraavassa hiukan kuvia hotellista:

Näkymä hotellin ikkunasta. Aurinko laski tänään näyttävästi, vaikka päivällä oli pilvistä.

Hotellin ikkuna on tosiaan pieni ja muualla huoneessa on tilaa ehkä sängyn verran. Kolmen matkalaukun kanssa 11 neliön huoneessa vessan liukuovi on ihana keksintö.

Kylpyhuoneesta pystyy melkeimpä näkemään koko hotellin tason. Yleisin malli japanilaisissa asuntoloissa ja hotelleissa on ruotsinlaivamainen korotettu muovivessa, jossa ei ole kaakeleita tai paljoa tilaa. Tämä huone tuntuu paljon isommalta lasiseinän ja suuren vessan peilin ansiosta.

Hotellin sisäänkäynti ulkoa. Moni saattaisi ajatella, että kyseessä on murju kun etupihalla on hoitamattoman näköistä kasvistoa. Tämä näky on kuitenkin äärimmäisen harvinaista Tokiossa.