Will I leave my heart in Tokyo

Vuorossa on tällä kertaa simppeleitä kuvia viime aikoijen tapahtumista. Mitään sen kummenpaa ei ole tapahtunut, koulun käynti rullaa omalla painollaan ja kiirettä (tai ainakin sen tuntua) on ilmassa.

Kukkia Aoyaman kampuskella. Tämän takia kameraa on hyvä pitää mukana tylsinäkin päivinä.

 Kampuksen ympäristössä jännän näköiset kukat ovat alkaneet kukkimaan. Vanhana kunnon biologina minulla ei ole hajuakaan mitä kukkapensaita nämä ovat, jos joku tietää, olkaa kiltti ja kertokaa. Kukat ovat hyvin nättejä, mutta jostain kumman syystä niiden ympärillä ei pyöri kimalaisia tai muita pölyttäjiä. Voi tietysti olla niinkin että hyönteiset ovat ihmisiä viisaampia eivätkä pörräile iltapäivällä auringon paistaessa kuumimmillaan. Itseasiassa ainut syy miksi pidän torstaista jolloin kouluni alkaa yhdeksältä aamulla on se, että ilma on silloin vielä siedettävä. (Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö hiki tulisi täpötäydessä metrossa kuten tänäkin aamuna).

Kukat olivat niin upeita, että otin niistä paljon kuvia:

Kukkapensaat reunustavat yliopiston pihan pääkäytävää. En olisi keväämmällä arvannut, että näistä pusikoista puhkeaa vielä kukkia!

Kukkaa kukkaa kukkaa.

Siellä missä on nättiä luontoa, siellä on myös kameran erikoistehosteita.

Löysin koulustani ehkä yhden mielenkiintoisimmista porteista, jonka olen koskaan nähnyt. Pieni lukitty metallinen portti vei ikkunapalkille tai -laudalle ja oli olemassa varmaankin siivoamista varten. On mielestäni koomista, että vaikka itse ikkunalaudalta on korkea pudotus eikä siinä ole mitään kaiteita sinne on silti tehty kulkuväylä.

Itselläni jäisi tämä ikkunalauta siivoamatta.

Olen mielestäni herkästi ärsyyntyvä ihminen ja taidan laittaa tämän suomalaisuuden piikkiin. (Koska Angry Birds, Jankon betoni yms.) Myös Japanissa mutristan suutani monille asioille. Näistä yksi suosikkini on pöytien varaamiskäytäntö ruokalassamme. Lounastauko on vain 50 minuuttia pitkä ja tässä ajassa usean tuhannen opiskelijan pitäisi keretä syömään jommassa kummassa koulun ruokaloista. Osa opiskelijoista tuo lounaan kotoaan ja osa välttelee luonastaukoaikaa ruokalassa (kuten minä), sillä jonot ovat pitkiä ja vapaita paikkoja harvassa. Kerran joudun jonottamaan ruokaa ja etsimään paikkaa n. 25 minuutin ajan. Tämä tietenkin johtaa siihen että syöminen yhdessä kavereiden kanssa on yleensä mahdotonta. Osa paikallisista opiskelijoista ei kuitenkaan lannistu tästä, vaan päättää varata pöydän tavaroillaan ruokalasta. Tämä olisi jotenkin siedettävää, jos näin tehtäisiin juuri ennen ruokajonoon menemistä tai paikka varattaisiin omalla laukulla tai selkeästi personoitavalla jutulla. Sen sijaan jopa kahdeksan hengen pöytiä saatetaan pitää varattuina vain parilla hassulla paperilla ja mukilla jopa parin tunnin ajan. Tässäkin ajassa joku olisi voinut istua niihin pöytiin ja syödä lounaansa rauhassa.

Jonakin päivänä istun näihin pöytiin ja jonkun tullessa paikalle huudan keskustelen vain suomeksi.

Nyt oikeasti.

Jotta koko blogipostaus ei olisi pelkkää valittamista, olen tehnyt hyviäkin löytöjä. Löysin suosikkisveitsiläissuklaani, Lindttin, kaupan läheltä Shibuyan risteystä. Ulkomaalaiset suklaat ovat Japanissa melko hintavia ainakin jos katsotaan pieniä pakkauskokoja. Kaupassa oli erilaisia konvehteja, leivoksia, kahvi- ja kaakaojuomia, jäätelöannoksia sekä pyöreitä tryffelipalloja irtomyynnissä. (Näitä palloja löytyy esim. Stockkalta valmiissa pusseissa.) Ostin pienen pussin irtotryffeleitä, joissa oli monia sellaisia makuja joita Suomesta ei saa (kuten kookos, stracciatella, vadelma, cappuccino). Ostokseni pakattiin nättiin mattapintaiseen muovikassiin ja mukaan laitettiin pieni Lindttin oma kylmäkalle. Niin hienoa, niin upeaa. Tryffelipallerot ovat hyvin herkkiä lämmölle ja niiden sisällä oleva massa erottuu helposti öljyksi ja joksikin muuksi ilman säilitystä n. 18-20 asteessa.

Mallit tarjolla olevista jäätelöistä. Näyttivät erittäin herkullisilta, niin kuin kaikki muukin kaupassa.

Viime sunnuntaina kävin piknikillä Inokashira puistossa. Piknikin järjesti yliopiston Lingwave-kerho, joka ylläpitää kieli- ja kulttuurivaihtoa japanilaisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden välillä. Googlen kuvahaunperusteella paikka on kauneimmillaan hanamin aikana, mutta viihtyisää oli myös näin myöhemmin keväällä. Jokaisen tuli tuoda piknikille vähintään yksi naposteltava, mutta yksi japanilainen opiskelija oli valmistanut voileipäbaaria ja muuta naposteltavaa kolme tuntia sunnuntaiaamuna. Ruoka oli hyvää, vaikka en osannutkaan ensin syödä pieniin muffinivuokiin laitettuja naposteltavia. Perunamuusi, parsakaali ja ketsuppi olivat uusia piknikkiruokia. Puhuin piknikillä yllättävän paljon japania. Huomaan, että ihan perusjapanin opiskelusta on ollut hyötyä, sillä nyt partikkelit alkavat viimein loksahdella kohdilleen. Partikkelit ovat olleet aina kompastuskiveni kaikissa kielissä, joten olen tyytyväinen että opettajamme on ollut niiden käytössä tarkka. Piknikpäivä oli mukava, vaikka se alkoi jo yhdeltätoista aamulla (lähdin junalle kymmenen aikohin), ja olin kämpillä kuuden aikoihin illalla.

Piknikruokaa. Oli donitseja, edame-soijapapuja, tonnikala-, muna- ja avokadotäytettä, salaattia, mustikkahilloa, appelsiinihilloa, sipsejä, skonsseja ja paljon paljon muuta.