Olin todella tyytyväinen yliopistonin järjestämiin retkiin Saitamaan sekä Kabuki-esitykseen kansallisteatteriin. Kabuki-esityksen lippu maksoi opiskelijoille vain 1000 jeniä ja mukaan mahtui noin viitisentoista opiskelijaa. Melkein unohdin ilmoittautua retkelle, mutta kerkesin onneksi viimeisenä ilmoittautujana mukaan.

Teatteri-rakennus. Vaikka rakennuksen julkisivunäytti puupalkeilta, se oli tehty kokonaan betonista.

Eräs vaihtoekskuksen työntekijöistä lähti kävelemään kanssamme kansallisteatteriin. Lähdimme matkaan yliopistolta ja pääsimme perille vain yhdellä metrolinjalla. Päivä oli taas kerran erittäin lämmin, mutta olin silti tyytyväinen että olin pukeutunut simppeliin mekkoon. Espritille kiitos mekosta, joka on kietaisutyylinen ja jonka kangas on hiukan teknisen kankaan tuntuista. Tämän ansioista pitkähihainenkin mekko tuntuu viileämmältä kuin voisi olettaa. Monet esitykseen menijät olivat pukeutuneet kimonoon ja pukuihin, joten mielestäni osa opiskelijoista oli valitettavasti alipukeutuneita. (Mielestäni miesten hihaton paita sopii hyvin harvoihin tilaisuuksiin eikä niitä ole Japanissa ollenkaan.)

Näkymä teatterin sisäänkäynniltä: ulkopuolella oli jonkinlainen puutarha, joka näkyi ehkä hiukan paremmin autolla saapuville vieraille.

Esitys oli erittäin sopiva ensikertalaiselle, sillä itse näytelmä kesti vain noin tunnin. Normaalisti kabuki-esitykset ovat oopperan tavoin useiden tuntien mittaisia. Lisäksi esitykseen sisältyi kabukin erikoispiirteistä kertova esitys, jossa käytiin läpi musiikkia, lavasteita ja erityisiä kabuki-maneereita.

Kabuki-teatteri on 1600-luvulla peräisin oleva japanilaisen teatteritaiteen muoto, jolla on pitkä ja värikäs historia. Alun perin naisnäyttelijät olivat mukana näytelmissä, mutta prostituution takia naisnäyttelijät kiellettiin. Nykyisin kabuki-näytelmän kaikkia rooleja esittävät siis miehet. Näyttelijät erikoistuvat tietyntyylisiin rooleihin, esimerkiksi esittämään vain naisrooleja. Naisellinen vaikutelma saadaan aikaan toki korkealla äänellä, meikillä ja vaatteilla, mutta tämän lisäksi näyttelijät pitävät käsiään lähellä vartaloa, liikkuvat polvet yhdessä ja kävelevät hiippailevin askelin.

Kabukiin kuuluu monia elementtejä, jotka ovat tunnettu länsimaisessa taiteessa lähinnä elokuvista. Juonen huippukohdissa näyttelijä heiluttaa käsiään ja pyörittää päätään luoden kasvoilleen ilmeen joka kuvastaa hahmon sen hetkistä mielentilaa. Käsien ja pään heiluttelu saa katsojan keskittymään näyttelijän kasvoihin ja se toimii samoin kuin zoomaus lähikuvaan elokuvissa. Hahmojen askeleet tehdään erillisillä puupaloilla aivan kuin elokuvien äänitehosteet ja hahmojen vaatteita voi olla liikuttamassa mustiin pukeutuneet avustajat. Lisäksi näyttävin osio kabukissa ovat erilaiset pyörivät ja liikkuvat lavasterakennelmat. Muumien Vaarallisen Juhannuksen teatteri muistuttaakin jonkin verran kabuki-teatteria liikkuvine lavoineen ja nopeasti vaihtuvine taustoineen.

Puusta veistetty patsas kabuki-näyttelijästä. Näyttelijän kasvoilla on perinteinen meikki, jonka punaiset kohdat korostavat kasvojen verisuonia saaden aikaan tunteikkaan ilmeen. Suuret vaatteet korostavat hahmon kokoa ja mahtavuutta.

Kabuki-teatterin näytelmissä käytetty japani on niin vanhanaikaista, että japanilaisetkin käyttävät yleensä käännöstä kertovaa korvalaitetta. Tämä on käytännöllistä, eikä englanninkielistä käännöstä kuunteleva turisti erotu joukosta. Kuten oopperat niin myös kabuki-esitykset voidaan nähdä erittäin tylsänä taiteen muotona, jolle on helppo naureskella. Itseäni sekä oopperassa että kabukissa viehättää se että joitakin tarinoita on esitetty yleisölle vuosisatoja ja vaikka aikakaudet ovat muuttuneet ihmisten toiveet ja tunteet ovat pysyneet samoina.

Olin itseasiassa yllättynyt kuinka suomalainen juoni kabuki-näytelmällä oli. Näytelmä kertoi köyhästä perheestä, jonka tytär oli päätynyt maaherran hoviin töihin. Tytär oli tapettu syyttömänä juorujen perusteella ja tyttären veli janosi oikeutta turhaan kuolleen siskonsa puolesta. Tyttären ystävätär tuli tuomaan taloon surunvalittelut ja reilun kolmen litran saketonkan. Veljen vaimo varoitti tätä etukäteen juomasta sakea, sillä veli oli aiheuttanut harmia ennenkin humalapäissään. Viinan piru oli kuitenkin vahvempi ja veli kumosi tonkan vaimonsa sekä isänsä vastusteluista huolimatta. Kuten monet suomalaiset miehet historiassa, myös näytelmän japanilainen mies päätti lähteä isottelemaan kännissä ja lähti uhoamaan maaherran hoviin. Tässä vaiheessa juoni muuttuu ehkä enemmän japanilaiseksi, sillä miehen vaimo yrittää kovasti estää tätä ja lopuksi maaherra suostuu antamaan suuren rahasumman korvauksena miehen siskon hengestä.

Kabuki-teatteri on osa UNESCOn aineetonta kulttuuriperintöä. Jos kabuki kiinnostaa enemmän, suosittelen englanninkielistä Japanologia-sarjan jaksoa, joka löytyy täältä.

Näyttämön esirippuna toimi upea kudottu kangas. Normaalisti näytöksen ja lavasteiden vaihdot voidaan tehdä yleisön edessä, mutta tällä kertaa ne tehtiin esiripun takana.

Kuva teatterin katsomosta. Koska kyseessä oli kansallisteatteri, jossa esitettiin myös länsimaalaisia näytelmiä, katsomo oli melko länsimaalainen.

Yleiskuva teatterin aulasta. Mielestäni teatterin aula oli hyvin kaunis ja pidin erityisesti tilan valaisimista. Japanilaiseen tyyliin aulassa oli tietenkin liukuportaat.

Tällä kertaa kirjoittelen postausta hotellista, sillä vaihto on edennyt siihen pisteeseen että jäljellä on enää vain yksi päivä Tokiossa! Neljä kuukautta on samaan aikaan mennyt todella nopeasti mutta toisaalta se tuntuu todella pitkältä ajalta. Keräsin videolle hiukan tuntemuksia asuntola-elämästä ja vaihdosta. Ja tuttuun tapaan, koska video on muokkaamaton, puhuttu teksti on välillä vähän puutunutta :D

Yksi huono puoli asuntolassa oli myös se, että erityisen tiukat säännöt olivat todellisuudessa väljemmät. Tämä ei luulisi olevan huono asia, mutta mielestäni yksi sääntöjen perusteista on se, että ne ovat kaikille tasapuoliset. Sain kuulla, että kun kirjoitetuissa säännöissä kielletään muiden kuin äitien ja siskojen yöpyminen niin todellisuudessa myös naispuoliset kaverit saavat tulla yöksi. Lisäksi kotiintuloaika on kello 23 illalla, mutta soittamalla ovikelloa ja ilmoittamalla poikkeuksesta etukäteen on mahdollista saada joku avaamaan ovi. Näistä kuulemma sanottiin alkuinfossa, mutta en valitettavasti ymmärtänyt tarpeeksi japania sillä hetkellä. Englanninkieliset kirjoitetut säännöt olivat siis hiukan jäljessä käytäntöä.

Ystävistä vaihdon aikana vielä sen verran, että olen löytänyt todella hyvän japanilaisen ystävän koulun ulkopuolelta. Hän on itseasissa tulossa saattamaan minut lentokentälle, mistä olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen. (Lentokentälle lähtö on siis ennen aamuseitsemää päivänä jolloin hänellä on töitä).

Vaihto-opiskeluun kuitenkin liitetään monesti ryhmässä kokeminen ja hauskanpito. Olen päässyt osallistumaan mahtaviin tapahtumiin luokkakavereideni kanssa, mutta esimerkiksi yhteen illanviettoon sain kutsun, kun eräs kutsuttu ei päässyt paikalle. (Tämä voi olla ihan normaalia, mutta itseltäni se syö itsevarmuutta siitä, että ihmiset oikeasti viihtyvät seurassani.) Toisaalta olen myös itse vältellyt joitakin kommunikointihetkiä. Luokkakaverini pyysi minua mukaan salille, mutta itselleni sali on parhainta yksikseen. Saan keskittyä oman kroppani suoritukseen, minuutteihin ja numeroihin eikä tarvitse välittää muista.

Toisaalta huomasin myös, että suuri yhdysvaltalaisten määrä saa aikaan sen, että välillä keskusteluihin on vaikea päästä mukaan. Kun muistelun aiheena on 90-luvun MTV:n sarjat, on vaikea sanoa juuta eikä jaata. Keskusteluja on tosin mukava kuunnella. Lisäksi faktana toimi se, että olin ainut englantia natiivina puhumaton eurooppalaisnainen. Jos katsotaan ihmisiä, jotka saapuivat kevätlukukaudella, olin ainut eurooppalaisnainen. Veikkaan, että ryhmädynamiikka olisi ollut erilainen eurooppalaisessa yliopistossa monipuolisella kansalaisuuskattauksella. Olen tosin tyytyväinen, että olen voinut tutustua ensimmäistä kertaa niin moneen yhdysvaltalaiseen, sillä nyt minulla on parempi käsitys maasta.

Saattaa myös olla, että koska omassa luokassani Laureassa on niin uskomattoman hyvä ryhmähenki, kaikki muu sen jälkeen tuntuu laimealta. Veikkaan, että kun ihmisiä yhdistää jokin intohimo (kuten meillä kosmetiikka) hyvä ryhmähenki syntyy pienemmällä vaivalla. Mielestäni Aoyamassa oli vain murto-osa vaihtareille järjestetystä toimminnasta mitä Laureassa tarjotaan. Tämä pistää arvostamaan suomalaista opiskelijakunta-systeemiä.

Sitten hiukan positiivisempiin aiheisiin:
Olen todella tyytyväinen hotelliini Shinjukussa. Ainoana miinuksena tällä hetkellä on sijainti, vaikkakin Shinjukun keskusta on vain 15 minuutin kävelymatkan päässä. Hotelli ei näytä kovin houkuttelevalta suomalaisen silmin ulkoapäin, mikä johtuu epämääräisestä pusikosta hotellin etualalla. Tämä mahdollistaa kuitenkin sen, että aulasta ulos katsottuna eteen aukeaa näkösuojaa antava rauhoittava puutarha, joka on Shinjukun alueella erittäin harvinaista.

Seuraavassa hiukan kuvia hotellista:

Näkymä hotellin ikkunasta. Aurinko laski tänään näyttävästi, vaikka päivällä oli pilvistä.

Hotellin ikkuna on tosiaan pieni ja muualla huoneessa on tilaa ehkä sängyn verran. Kolmen matkalaukun kanssa 11 neliön huoneessa vessan liukuovi on ihana keksintö.

Kylpyhuoneesta pystyy melkeimpä näkemään koko hotellin tason. Yleisin malli japanilaisissa asuntoloissa ja hotelleissa on ruotsinlaivamainen korotettu muovivessa, jossa ei ole kaakeleita tai paljoa tilaa. Tämä huone tuntuu paljon isommalta lasiseinän ja suuren vessan peilin ansiosta.

Hotellin sisäänkäynti ulkoa. Moni saattaisi ajatella, että kyseessä on murju kun etupihalla on hoitamattoman näköistä kasvistoa. Tämä näky on kuitenkin äärimmäisen harvinaista Tokiossa.

Sattumalta päädyin toissa viikon sunnnuntaina uudestaan risteilylle Tokionlahdelle, tällä kertaa japanilaisen kaverini kanssa. Kaverini oli saanut risteilyliput lahjaksi mentyään ystävänsä häihin ja hän halusi jakaa ne kanssani. Erittäin ystävällistä! Laiva oli tällä kertaa isompi ja siellä olisi ollut mahdollisuus nauttia kolmen ruokalajin illallinen. Koska illallisen hinta oli kuitenkin noin kolmekymmentäviisi euroa, päätimme jättää sen välistä ja nauttia mielummin pientä purtavaa laivan baarista. Tämä oli erittäin hyvä päätös, sillä lahdella oli niin paljon nähtävää, että noin parin tunnin risteily hujahti ohi nopeasti.

Tämmöisellä potskilla mentiin. Laivalle johti pieni kulkusilta.

Pieni selitys kuinka häistä voi saada risteilylippuja: Japanilaisissa häissä annetaan lahjaksi pääasiassa rahaa. Summan suuruus määräytyy häävieraan ja hääparin suhteen mukaan: jos vieras on ylemmässä asemassa hääpariin nähden (esimerkiksi opettaja tai vanhempi sukulainen) hänen pitää antaa suhteessa enemmän rahaa kuin samanarvoinen vieras (esimerkiksi opiskelijakaveri tai kolleega). Alhaisin summa joka on mahdollista antaa on 30 000 jeniä eli tällä hetkellä n. 260 euroa. Eräs japaninopettajani kertoi, että hänellä nuoruudessaan oli yhtenä kesänä kymmenent ystävien häät ja hän meinasi olla sen kesän jälkeen vararikossa. Koska vieraiden rahasummat ovat suuria, myös perinteiset "hääkarkit" ovat enemminkin lahjoja kuin naposteltavaa. Ystäväni sai valita lahjansa isosta luettelosta, jossa oli myös erilaisia tavaralahjoja.

Itse risteily ja laiva olivat erittäin hienoja. Laiva oli hiukan uudempi kuin esimerkiksi Kristiina Brahe ja ruokailutilat olivat kahdessa kerroksessa. Kannelle psytyi tilaamaan pientä naposteltavaa puhelimen kautta. Tähän muuten se maininta, että reissuilla oloa helpottaa huomattavasti, jos mukana on japania sujuvasti puhuva. Seikka tosin pätee varmaankin jokaisessa maassa.

Näkymä laivalta Asakusaan päin. Horisontissa näkyy Tokyo Skytree.

Rainbow Bridge, jossa näkyy useita kerroksia teitä. Taustalla näkyy keinosaari Obaida, joka on tunnettu kuuluisien yritysten pääkonttoreista sekä luksuskauppakeskuksista. Kaverini sanoi kuitenkin, että suurimman osan siellä myytävistä tavaroista saa halvemmalla Amazonista. Rainbow Bridgen nimi tulee siitä, että yöaikaan sen valkoisiin pylväisiin heijastetaan sateenkaaren värit.

Perinteinen japanilainen laiva nimeltä Yakatabune, jota käytetään nykyisin nähtävyyskierroksilla. Laivan alkuperä ulottuu Heian-kaudelle (794-1185) ja laivan sisätilat on päällystetty perinteisillä tatamimatoilla.

Mie laivan kannella ja taustalla näkyy Rainbow Bridge. Ilma oli mukava valokuvaamiseen, joskin hiukan sumuinen.

Kantosiipialus, joka toimii ainoana kulkuvälineenä läheiselle asutetulle saarelle. Näitä Boeing 929 -mallisia aluksia liikennöi myös Japnin ja Etelä-Korean välillä Fukuokasta Busaniin. En ole aiemmin nähnyt näitä kuin eräässä oppikirjassamme, joten oli kivaa nähdä nopea vene oikeasti.

Tokion horisonttia.

Tässä näkyy eräs Edo-kaudelta peräisin oleva linnake, joka rakennettiin suojaamaan Tokionlahtea hyökkäyksiltä. Taustalla näkyy televisiokanavan futuristinen rakennus.

Laiva pyörähti Hanedan lentokentän lähellä, joten pääsimme bongailemaan lentokoneita, jotka lensivät aluksen yli. Haneda on alunperin ollut kotimaan lentoja varten, mutta nykyisin sieltä tehdään kansainvälisiä lentoja lähinnä bisneskohteisiin, kuten Singaporeen, Taipeihin ja Hong Kongiin.

En ottanut yukata-risteilyllä kuvaa laivastamme, mutta nyt onnistuin sellaisen nappaamaan!

Näimme punaisen risteilyaluksen, joka on tehty 1600-luvun kuninkaallisen laivan pohjalta. Laivalla järjestetään risteilyjä, joihin sisältyy ruokaa ja juomaa sekä perinteinen tanssiesitys. Lisää laivasta täältä ja esittelyvideo löytyy täältä.

Näkymä Hamamatsuchoohon päin. Taustalla näkyy Tokyo Tower.

 

Satama-alueella oli kauniita puita ja kivetystä.

Vuorossa on hieman erikoisempi videopostaus, sillä tällä kertaa esittelen perinteistä japanilaista kimonotyylistä asua, yukataa. Eilen illalla olin risteilyllä Tokionlahdella, jonka järjesti yliopiston Lingwave-niminen kerho. Risteilyllä oli mukana opiskelijoita Aoyamasta sekä Sophia-yliopistosta. Video on kuvattu perjantai-iltana pienessä nestehukassa (hikoilun takia), joten sanat saattavat olla hiukan sekaisin. Siivoan yleensä viikonloppuisin, joten huoneeni on sotkuinen :D

Yukata päällä tuli tosiaan niin kuuma, että selkääni oli laitettu pieni pyyhe imemään kosteutta. Tämä on sinänsä ihan kätevää, kun monien vaatteiden kanssa saa pelätä hikiläikkiä. Mielenkiintoinen juttu oli myös se, että hikisenä istuessa puuvillakangas taipui ja sai pyllyni näyttämään kardashianmaiselta. Joten jos luvassa on virallista pönötystä, kannattaa junissakin välttää istumista ennen sitä.

Risteily oli ihan mukava ja todella ainutlaatuinen tapahtuma, vaikka se kesti vain pari tuntia. Japanissa opiskelijajuhlat ovat yleensä järjestetty siten, että järjestäjät tuovat paikalle ruuat ja juomat. Näin jokainen saa syödä ja juoda niin paljon kuin haluaa tai paremminkin niin paljon kuin kerkeää: kaikissa juhlissa juominen on loppunut kesken. Voin rehellisesti kertoa kerenneeni juomaan yhden shotin ja yhden kolme-prosenttisen siiderin. Useassa tapahtumassa on myös ollut ongelmana, että tavallista vettä ei ole saatavilla vapaasti, mikä on hiukan harmillista (ja joku voisi ehkä sanoa myös vaaralliseksi). Olen myös miettinyt, että juhlat saattaisivat olla hauskempia, jos jokainen maksaisi omat juomansa. Näin baari voisi olla auki normaalisti ja vähemmän juovat ihmiset pääsisivät halvemmalla. Tällä vältyttäisiin ehkä myös todella pitkiltä jonoilta. Risteilyllä olin todella onnekas, sillä pääsin laivaan ensimmäisten joukossa, joten vapaa pöytä löytyi nopeasti.

Tein varsinaisen kardinaalimunauksen, sillä en muistanut ladata kameraani ennen risteilyä. Sen takia kuvia ei ole kovinkaan paljoa.

Rainbow bridge laivan ensimmäisestä kerroksesta. Sillalla kulkee moottoritie, jonka alla menee myös rautatie.

Kuva yukatasta Hamamatsuchoon asemalla. Kuten kuvasta näkyy, tämä oli sidottu pitäksi malliksi jossa on hankalampi liikkua. Osalla yukata paljasti nilkat.

Käyttämämme laiva oli vähän tämän tyylinen, mutta en tietenkään muistanut ottaa siitä oikeaa kuvaa.

Rainbow Bridge kuvattuna laivan kannelta.

Juhannusta ei Japanisssa erikseen vietetä, sillä aurinko paistaa täällä vain tunnin enemmän kesällä kuin talvella. Halusin juhlistaa juhannusta kuitenkin jollakin tavalla, ja tästä syystä varasin hotellihuoneen vältääkseni kotiintuloajat juhannuksena. Kokemus oli hyvin avartava: ilman kotiintuloaikoja kävisin nukkumaan samoihin aikohin kuin aiemminkin (eli noin yhden jälkeen yöllä, sillä heräilen yleensä kymmenen aikohin), mutta sosiaalinen elämäni olisi todennnäköisesti parempi. Olen joutunut jäämään aika monista juhlista pois tai ainakin lähtemään hyvin aikaisin (yleensä kymmenen aikoihin, joskus jopa aiemmin) kotiintuloajan takia. Japanissa tosiaan junat pitävät taukoa keskiyöllä suunnilleen yhdestä kello viiteen, mikä on melko samanlainen tilanne kuin pääkaupunkiseudulla viikolla. Tämä tarkoittaa sitä, että saapuisin joka tapauksessa kämpilleni n. puolen yön aikaan ilman mitään kotiintuloaikoja.

Jokohaman huvipuistoa. Huvipuiston ympärillä oli monia luksushotelleja.

 Juhannusaatto oli normaali koulu- ja salipäivä, mutta illalla kirjauduin sisään varaamani huoneistohotelliin Shinjukussa. Hotelli oli edullinen kahden tähden hotelli, jossa oli kaikki tarvittava kompaktissa tilassa. Huone oli mielestäni pienempi kuin asuntolahuoneeni, eli varmaankin n. 13 neliötä. Hotellin ensimmäisessä kerroksessa oli antiikki/vintage-kauppa, joten huoneet oli myös sisustettu rustiikkityylillä. Lattia oli betoninen ja hieman halkeillut, mutta hotelli tietenkin tarjosi aamutossut käyttöön. Tossuista oli muutakin hyötyä sillä jaoin huoneeni kahden (tai kolmen?) pienen hämähäkin kanssa (niitä kirjavia ja hyppiviä, joita näkyy joskus rannoilla). Kuulin myöhemmin japanilaiselta kaverilta, että hämähäkit ovat hyödyllisiä ja erittäin yleisiä japanilaisissa huoneissa.

Hotellihuoneeni Shinjukussa. Pieni televisio oli plussaa, sillä en ole juuri katsonut televisiota, vaikka sellainen onkin asuntolan yhteisissä tiloissa.

Keittiö oli pieni ja kompakti. Harvinaisuus oli kuivauskaappi, joka on yleinen lähinnä Suomessa.

Illalla kävin japanilaisen kaverini kanssa Shinjukulaisessa izakayassa. Maistoin ensimmäistä kertaa japanilaista luumuviiniä, jossa maistui selkeästi karvasmanteliöljy. Itseasiassa luumut tuottavat samaa ainetta, joka aiheuttaa karvamanteliöljyn ominaismaun. (Ja karvasmanteliöljystä ei ole Wikipedia artikkelia englanniksi, joten sitä on vaikea selittää esimerkiksi japanilaisille.)

En ole montaa kertaa käynyt juhlimassa vaihdon aikana, mutta pidän silti japanilaisesta kapakkakultturista. Juomisen lomassa on mahdollista tilata monenlaista syötävää suht edullisesti, mitä näkisin mielelläni suomalaisessa kapakassakin. Erityisesti jos syötävät olisivat pieniä edullisia annoksia esimerkiksi kuivattua lihaa, salaattia tai vaikkapa herneitä. Juhannusaaton erikoisempia syötäviä olivat kuivattu rausku ja voi kylmäsavulohella, jossa syötävänä oli siis voita.

Juhannuspäivänä vuorossa oli myös tuttuun koulurutiiniin mukavaa vaihtelua, kun tein retken kaverini kanssa Jokohamaan. Jokohama on tavallaan Tokion Vantaa: suuri kaupunki aivan Tokion välittömässä läheisyydessä, josta monet ihmiset matkustavat töihin Tokioon päivittäin. Jokohamaan on helppo matkustaa, koska itseasiassa päivittäin käyttämäni metrolinja muuttuu junaksi Jokohamaan Shibuyan jälkeen.

Itse Jokohamassa riittää tekemistä vaikka koko päiväksi! Aivan juna-asemien vieressä on huvipuistoa, ostoskeskusta, historiallista rakennusta ja mahtavia kävelyreittejä. Kannattaa tosin varautua siihen että, auringon laskettua jonot Jokohaman maailmanpyörään pamahtavat yhtäkkiä erittäin pitkiksi. Teimme viisaasti ja menimme maailmanpyörään juuri auringon laskiessa, jolloin jonoja ei ollut juuri yhtään. Muutenkin vierailumme huvipuistossa sattui kätevästi ilta-aikaan, jolloin lapsiperheitä on vähemmän liikkeellä.

Pilvenpiirtäjiä lähellä Minatomirai-asemaa. Vaikka menimme Jokohamaan, kannattaa jäädä pois mielummin Minatomiraissa, josta on lyhyempi matka turistinähtävyyksiin.

Näkymiä maailmanpyörästä. Olimme liikeellä hämärän aikaan, jolloin ei tarvinnut jonottaa. Maailmanpyörä on nimeltään Cosmo Clock 21 ja sen valmistuessa vuonna 1989 se oli maailman korkein maailmanpyörä (108 metriä).

Huvipuistoa kuvattuna maailmanpyörästä. Tarjolla oli vesivuoristorata ja perinteinen vuoristorata. Lisäksi huvipuistosta löytyi ainakin parista kohtaa sydämmellä varustettuja penkkejä. Tämän lisäksi penkkien lähellä soi hyvin romanttinen musiikki. Ei muuten toimisi Suomessa.

 

Mie turisteilemassa. Päivä oli hyvin tuulinen, mutta olin onneksi shortseilla hameen tai mekon sijasta.

Huvipuistosta löytyi myös talvimaailma, jossa lämpötila oli kierroksen loppupäässä -30 astetta. Matkan varrella oli napa-aluiden täytettyjä eläimiä, kuten jääkarhu, poro ja pingiviinejä. Lisäksi siellä oli pieni ikkuna, josta näkyi talvisen kylän maisema sekä revontulia. On jollain tavalla katkeransuloista että monien ihmisten ainoa kosketus artikseen luontoon on huvipuistolaitteen kautta. Lisämainintana se, että vaikka suomalainen laitetaan pakkaseen keskellä kesää, sillä on silti kylmä.

Huvipuiston vieressä oli mahtava rakennus, joka oli tarkoitettu erilaisten juhlien järjestämiseen. Yhdessä osassa rakennuskompleksia oli jopa kirkko ilman kristinuskoa: kello ja katedraalimainen rakenne löytyvät, mutta ristiä ei näkynyt missään.

Satamassa oli myös iso laiva. Japanissa laivoille annetaan miesten nimi, koska ne eivät ole kodinkoneita (anteeksi, huono vitsi).

Laivan vieressä oli hienon näköinen rakennus, jossa näkyi ihmisiä juhannuspäivänä juoksemassa juoksumatoilla. Mikäpä siinä, katsellessa maailmanpyörää ja satamaa on varmasti mukavaa myös kuntoilla samalla.

Satamasta löytyy myös muutama vanha rakennus, jotka on rakennettu länsimaiseen tyyliin viime vuosisadan alussa. Nykyisin paikassa toimii monia ravintoloita ja kauppoja.

Pieni muotikuvaus käynnissä satama-alueella. Taustalla näkyy pinkki valotaideteos, joka jatkuu parisadan metrin mittaisena ympäri satamaa.

Cosmo Clock 21:n väriloistoa.

Kirjoitin tämän tekstin rungon alunperin aiempaan matkablogiini, mutta en saanut sitä koskaan julkaistuksi. Nyt olen päivittänyt tietoja tämän kevään ajalta.

Niin. Japanissa on puhtaat vessat. Japanilaiset vessat ovat yksi käsitellyimmistä aiheista erilaisessa matkakirjallisuudessa, joten en voinut olla kirjoittamatta niistä.

Pelottavin vessakokemukseni löytyy Tampereen rautatieasemalta keskiyön aikoihin launtai-iltana. Painavan metallioven euron pääsymaksun keräävä lukko oli rikki, joten pääsin ilmaiseksi sisään. Viehättävä sininen valo ja kaikkialle ripustetut peilit loivat erittäin vainoharhaisen ja pelottavan tunnelman. Tässä vaiheessa järkyttävä haju, saippuan puute ja solvaavia sanoja huutavat koppikirjoitukset eivät haitanneet.

Miellyttävin vessakokemukseni löytyy Japanin Tokyo Towerista. Kuten kaikissa julkisissa vessoissa, joissa kävin Japanissa, ei siinäkään vessassa ollut turhaan ovea käytävään, vaan perille johti pieni sokkelo. (Näitä löytyy myös Suomesta esim. uudemmista huoltoasemista.) Mielestäni tämä sokkelohomma on erittäin mukava keksintö hygieenisyyden ja siivoojan kannalta (mikään ei ole yhtä inhottavaa kuin paukutella siivouskärryjä raskaisiin oviin), ja toivon että kaikki tulevat ja korjattavat julkiset vessat olisivat sellaisia. Vessakopin roskiksessa oli liiketunnistimella toimiva roskakori ja wc-istuin huuhteli itsensä automaattisesti. Vesi ja saippua tulivat automaattihanoista ja kädet pystyi kuivamaan tehokkaassa puhaltimessa.

Vertailukohdat ovat tietysti erilaiset, sillä toinen on pääsymaksullinen paikka. Tosin Japanissa myös rautatieasemien julkiset vessat ovat erittäin siistejä vaikkei niissä olekaan aina itsestään aukeavaa roskista. Rautatie- ja metroasemilla vessat ovat käytettävissä vasta maksuporttien jälkeen, mikä tavallaan tarkoittaa, ettei niihin pääse ilmaiseksi ilman matkakorttia. Japanissa en törmännyt missään maksullisiin vessoihin.

Ulkomaalaisia yleensä pelotellaan paljon japanilaisista teknisistä wc-istuimista, mutta monet wc:t ovat niin automaattisia hoitaen huuhtelunkin itsekseen, ettei syytä pelkoon juuri ole. Karskina länsimaalaisena naisena yleensä käytä ääninappulaa, joka tuottaa asioimisääniä peittävää huuhtelun äänimaisemaa. (Mielestäni on kyllä jossain määrin surullista, että naiset kokevat ruumiin tyhjentymisäänet noloina, sillä käsittääkseni äänilaitteita ei löydy miesten vessoista.) Lisäksi useimmissa paikoissa, joista tekniikkaa ja nappuloita täynnä olevat wc:t löytyvät, on selvät merkinnät myös englanniksi. Englannin tasosta ei sitten sen enempää.

Vessoista on hiukan hankala ottaa kuvia, jos ei halua leimaantua epäilyttäväksi ihmiseksi. Tämä kuva on edelliseltä Japanin reissulta ja siinä kerrotaan selkeästi ohjeet vauvojen hoitotason käyttöön.

Monissa naisten vessoissa on erillinen meikkausalue, jossa on paljon peilejä sekä tilaa meikata rauhassa. Tilat näyttävät yleensä baaritiskeiltä, mutta joissakin huoneissa on jopa tuolit. Samalla ehostajat eivät vie tilaa käsien pesijöiltä (niin kuin yleensä Suomessa). Parhaiten tällaisia tiloja löytyy yleensä kauppakeskuksista. Joissakin vessakopeissa saattaa olla jopa vaatteiden vaihtoalusta, kuten yliopistollani muutamassa paikassa. Vaatteidenvaihtotaso on erillinen taso, joka vedetään seinästä lattialle ja johon voi sitten huoletta astua sukillakin. Naritan vessoissa oli jopa erillinen vaatteiden vaihtokoppi, mikä oli itselleni pelastus hikisen 9 tunnin lennon jälkeen. Julkisissa vessoissa ei ole myöskään kirjoituksia ja ne tuoksuvat erittäin neutraalille. Ilmeisesti ilmastointi on säädetty sen verran tehokkaalle, ettei hajuja pääse kertymään.

Ainut huono puoli japanilaisissa vessoissa oli se, ettei käsipyyhepaperia ole missään, vaikka käsien kuivaaminen tekee niistä vasta puhtaat. Kuten monet paikalliset, olen kantanut mukana pientä taskunenäliinan kokoista pyyhettä, mutta välillä tunnen itseni turistiksi tässä asiassa. Yliopistolla näen ehkäpä liian usein naisia, jotka eivät kuivaa käsiään ollenkaan. Kädet pyyhitään joskus hiuksiin tai vaatteisiin, mutta mielenkiintoisin näkemäni tapa on pyyhkäistä selässä olevan repun taakse. Märkä läikkä repussa jää kätevästi piiloon reppua kantaessa. Noin puolet naisista ei myöskään pese käsiään kunnolla saippuan kanssa, mikä on hyvin mielenkiintoista, sillä ohuen japanilaisen vessapaperin kanssa vahinkoja sattuu joskus ainakin allekirjoittaneelle.

Perinteisistä kyykkyvessoistakin olen selvinnyt tähän mennessä kunnialla ja ne olisivat mielestäni hieno vaihtoehto esim. festareiden huoltotilojen unisex-vessoiksi hygieenisyytensä ja molemmille sukupuolille sopivuutensa takia. Kuitenkin kykkiessäni puiston käymälässä helteellä tulin kaivanneeksi perinteistä vessaa, johon mennessä ei tarvitsi varmuuden vuoksi riisua pois sukkahousujakin.

Japanilaiset vessat ovat niin siistejä, että voisin sanoa niiden olevan jopa yksi matkailuvaltti. Jos siis ulkomaanreissujen vessat jännittävät ennen matkaa, suuntaa Japaniin, missä niitä ei tarvitse pelätä.

Käyn läpi tässä postauksessa jotakin ostamiani kosmetiikkatuotteita. Olen ollut tyytyväinen erityisesti meikkituotteiden hinta-laatusuhteeseen ja hyvään valikoimaan. Olen ostanut suurimman osan meikeistäni Shibuya 109 -ostoskeskuksen Plaza-kaupasta sekä Hikarie-tavaratalon American Pharmacystä. En ole huomannut, että hinnat olisivat kalliimpia kuin vaikkapa sekavammissa kemikalioissa, joten olen päätynyt mukavemmilla ilmapiireillä varusteltuihin liikkeisiin.

Etude Housen Look at my eyes -luomivärejä ja Bling Bling Eye Stick. Kun jonkin nimi on Bling Bling Eye Stick, sitä ei voi olla ostamatta.

Olen totaalisesti ihastunut korealaisen Etuden Housen värikosmetiikkaan! Hinnat ovat edulliset, mutta silti tuotteet ovat laadukkaita. Erityisesti Look at my eyes -luomivärit ovat hurmanneet minut 500 jenin (4 euron) hinnallaan. Luomivärien koko (2 grammaa) on juuri sopiva ja pigmenttiä riittää loistavasti! Värivalikoimassa on beigeen, kultaan ja punaiseen taittavia sävyjä, joista osa on glitterimäisiä ja osa metallinhohtoisia. Ostin kuvassa näkyvien luomivärien lisäksi ihonvärisen luomivärin kevyellä helmiäishohteella, jonka tarkoituksena on auttaa luomivärien häivyttämisessä. Kun luomelle laitetaan pohjustuksen jälkeen ihonvärinen luomiväri, liukuvat muut värit sulavammin sen päällä.

Swatch-kuva luomiväreistä. Ylimpänä Look at my eyes viinipunainen metallihohtoluomiväri, keskellä punaiseen ja kultaan taittava glitteriluomiväri ja alimpana Bling Bling Eye Stick.

Olen ollut todella tyytyväinen luomivärien pysyvyyteen ja pigmenttiin. En ole aiemmin käyttänyt päivämeikissä glitteriluomivärejä, mutta Japanissa ne eivät ole epätavallinen näky kaupungilla. Glitteriä varisee jonkin verran myös alaluomelle, joten varsinkin tällaisten luomivärien kanssa meikkivoide kannattaa lisätä silmämeikin jälkeen. Bling Bling Eye Stickin koostumus on enemmän voidemainen ja se on hiukan hankalammin häivytettäessä. Viininpunaisessa luomivärissä on todella nätti metallinen hohde, joka ei pistä liikaa silmään päivämeikissäkään. Olen käyttänyt sitä myös yhden värin smoky eyes-meikissä.

Ettusais Premium CC amino cream -voide. Tuubi on kätevämpi ottaa mukaan salille kuin esimerkiksi pumppupullo.

Käyn salilla kerran viikossa ja olen kaivannut tuotetta, jonka voi sipaista naamaan nopeasti suihkuun jälkeen. Tuotteen pitäsi peittää hiukan punaisuutta, mutta myös kosteuttaa ihoa. Ostin apuun Ettusaisin Premium CC Amino Creamin, jonka luvataan tasoittavan ihoa, korjaavan ihonsävyä, mutta myös kosteuttavan ihoa. Tästä CC-voiteesta on saatavilla keltaisen ja punaisen sävyyn taittavaa voidetta. Omalle iholleni sopi paremmin keltaisempi voide ja tuote toimii tarkoituksessaan hyvin: Iho ei kiristä kuivuuden takia, iho näyttää freesiltä ja tuote antaa hiukan mattamaisen pinnan. Joku voisi ihmetellä, miksi haluan laittaa naamani meikkiä vain kotimatkani ajaksi. Olen kuitenkin epäileväinen Tokion ilmanlaadun suhteen ja ulkona kasvojen iho tuntuu "alastomalta" ilman meikkiä. Lisäksi CC-voiteessa on korkea neljänkymmenen suojakerroin sekä UVA-suoja.

Yhdysvaltalaisissa verkkokaupoissa tuotteen hinta huitelee jopa yli viidessäkymmenessä eurossa, mutta maksoin tästä kappaleesta hiukan ylli 20 euroa. Tämä ei ole mielestäni huono hinta, koska voin käyttää voidetta meikkivoiteena nykyisen Lumenen meikkivoiteen loputtua.

Etude Housen Big Cover Concealer Cushion. Näitä naksuteltavia peitevoidekyniä oli saatavissa monissa eri sävyissä mutta myös "ongelmakohta"-väreinä: vihreänä, violettina, oranssina ja valkoisena.

Käytän T-alueellani ja nenänpielissä yleensä vihreää peiteväriä häivyttämään punaisuutta. Olen aiemmin käyttänyt Kicksin ja Oriflamen peiteväripaletteja, joissa on ollut puna-viher-kelta-valikoima. Molemmissa paleteissa vihreä on loppunut ensiksi, sillä käytän sitä eniten. Kasvoni punehtuvat jonkin verran myös alkoholin vaikutuksesta, joten yleensä juhlimaan lähdettäessä pohjustan poskien ihon vihreällä. Koska peiteaineen päälle laitetaan meikkivoide, kasvot eivät näytä vihreältä.

Etude Housen peiteväritussi on suht kätevä käyttää. Tyyny ei ole erityisen hygieeninen, jos sitä käytetään suoraan kasvojen iholle, joten laitan yleensä peiteaineen ensin kämmenselälleni. Sivellin pää levittäisi peitevoiteen ehkä helpommin. Voide on melko vähäpigmenttistä (verrattuna enemmän voidemaisiin paletteihin) ja suht juoksevaa. Tussin päässä on naksutin, jolla peiteainetta annostellaan. Olen tyytyväinen peitevoiteeseen, sillä sitä on lähes mahdotonta laittaa liikaa, mutta halutessaan sitä on mahdollista kerrostaa. Tuote on hajustettu, mikä on täysin turhaa, mutta hajustaminen on yleistä aasialaisissa tuotteissa. Tuoksu ei ole ehkä kaikkien mieleen, sillä se on hyvin kemiallinen.

Etude Housen Face Designing Brightener ja Etude Housen Brush nro. 150

Yläasteella saatu poskipunasiveltimeni sanoi sopimuksen irti (metallisen holkin liima petti ja holkki irtosi puuvarresta), joten pääsin jouduin ostamaan uuden poskipunasiveltimen. Etude Housen poskipuna/countour-sivellin maksoi vain kahdeksan euroa, joten se toi pika-avun ongelmaan. Kun ostin siveltimen, en tiennyt vielä Hakuhodon siveltimistä.

Olen jonkin aikaa miettinyt korostus-puuterin ostamista ja päädyin Etude Housen suht edulliseen (12,60 euroa) Face Designing Brightenriin. Puuterissa ei ole hirveästi glitteriä, vaan enemmän helmiäishohdetta, mikä sopii näin ensikertalaisen käyttöön. Sana korostus on suomen kielessä yhdistetty hiukan negatiivisiin asioihin ja se merkitsee lähes samaa kuin tuoda esille. Tämän takia tummien silmänalusten korostaminen ei kuulosta hyvältä. Korostavien meikkien valoa heijastavien pigmenttien tarkoitus on kuitenkin tuoda valoa sinne missä sitä ei normaalisti ole, kuten tummiin silmänalusiin. Tällä saadaan aikaa effekti, että tummia silmänalusia ei olisi ja valo saadaan sinne missä sitä normaalisti on. Käytän Etude Housen korostus-puuteria poskipäillä, jolla saadaan aikaa hehkuva meikki ja terveen näköinen iho.

En normaalisti käytä kovin kummoista meikkiä, mutta koska aasialaiset naiset näyttävät todella huolitelluilta, olen itsekin viettänyt enemmän aikaa meikin kanssa. Olen tykästynyt siihen, että saan joka päivä värittää silmäni kauneilla väreillä ja varjostaa kasvoja enemmän kuin normaalisti. Koska ilmasto on hyvin kuumaa ja kosteaa, meikin pysyvyyteen tulee kiinnitettyä enemmän huomiota. Koko kasvojen puuterointi mattameikkivoiteen jälkeen olisi ehkä liikaa Suomessa, mutta kun pelkkä astuminen asuntolan käytävään saa hien nousemaan pintaan, on se ehdottoman tarpeellista. Olen myös huomannut että irtopuuterin käyttö estää meikkivoiteen valahtamisen ja näytän yllättävän freesiltä myös iltapäivällä ruuhkametron jälkeenkin. (Eli irtopuuteri toimii niin kuin sen kuuluukin).

Satuin pistäytymään Hikarie tavaratalossa koulumatkallani. Kävelen jokainen koulupäivä kahdesti tavaratalon lävitse, mutta olen käynyt ostoksilla vain muutaman kerran. Tällä kertaa nostin katsettani lattiasta ja huomasin valtavan tiskin täynnä meikkisiveltimiä. En ole kertaakaan nähnyt yhtä montaa ja erilaista meikkisivellintä samaan aikaan: testerisiveltimet oli lajiteltu kolmeen pitkään jonoon, joissa jokaisessa oli kaksi riviä.

Päätin ostaa uuden häivytyssiveltumeni, sillä vanha Make Up Storen sivellin on kulunut ja sen muotoilu soveltuu paremmin luomivärin levittämiseen, ei häivyttämiseen. Päättetyäni mallin sain vielä valita haluanko siveltimeni mustana, normaalia pidempänä, valkoisena, hopeisena vai kultaisena. Päädyin käytännölliseen, normaalia pidempään mustaan siveltimeen, johon hopealla painettu merkki Hakuhodo. Sain kokea aitoa japanilaista asiakaspalvelua, kun yksi myyjä lähti hakemaan vaihtorahaa toisen pakatessa tuotettani. Sivellin oli lopulta pakattuna pieneen muovitaskuun, läpinäkyvään muovipussiin, oranssiin paperipussiin ja valkoiseen paperikassiin. Myyjä ojensi paperikassin molemmin käsin ja jäi toivottamaan kiitoksia kun jatkoin matkaani eteenpäin. (Ei ole tämmöistä Suomessa ei.)

Sivellin oli hiukan sika säkissä -ostos, mutta kun Japanissa ollaan, säkistä paljastuu usein Wagyu-lehmä.

Hakuhodo (lausutaan Hakuhoodoo) on japanilainen siveltimiä valmistava yritys, joka valmistaa vieläkin kaikki siveltimensä käsityönä. 95 % tuotannosta on meikkisiveltimiä, mutta yritys valmistaa myös perinteisiä kalligrafia- ja posliinimaalaus-siveltimiä. Kuukaudessa pystytään tuottamaan 500 000 sivellintä, mikä on mahdollista koska käsityöprosessit on pilkottu liukuhihnamaisesti osiin. Kaikki työntekijät ovat käsityöläismestareita ja he ovat erikoistuneet tiettyihin työvaiheisiin. Esimerkiksi vain osa työntekijöistä valitsee siveltimissä käytettävät karvat. Siveltimistä tekee erinomaisia karvojen korkea laatu: karvojen päätä ei leikata muotoon vaan valmiissa siveltimessä on ne karvan luontaiset latvat, jotka löytyvät myös eläimen turkista. Karvat myös valitaan huolella kunkin siveltimen käyttötarkoituksen mukaan. Hakuhodon tuotevalikoima on vaikuttava: heidän nettisivujensa valikoimasta löytyy esimerkiksi 34 erilaista kulmakarvasivellintä.

Koska Hakuhodo käyttää siveltimissään eläinten karvoja, siveltimet eivät sovellu vegaaneille. Tosin myös synteettisistä karvoista valmistettuja siveltimiä löytyy. Mielestäni käytetyt karvanlähteet, kuten vuohi, hevonen, orava ja kärpät (engl. weasel) ovat järkeviä lajivalintoja käytettäväksi siveltimissä, sillä mikään niistä ei ole uhanalainen.

Hakuhodon sivellin numero H3098. Karvat ovat vuohesta. Taustalla Hakuhodon paperikassi (joka oli todella suuri siveltimen kokoon nähden).

Onko siveltimen tuntuma sitten erilainen? On. En ole ikinä kohdannut yhtä pehmeää sivellintä. Vaikka käytetty karva on peräisin vuohesta, sivellin tuntuu iholla kuin kissanpennun tassulta (kynnet sisäänvedettyinä tietenkin). Tämä tekee häivyttämisestä ehkä hiukan haasteellisempaa, mutta toisaalta jälki siveltimellä on erittäin utuista. Verrattuna isojen brändien siveltimiin (esim Lancome), laatu ja pehmeys ovat parempia.

Entäpä sitten hinta? Maksoin edellisestä Make Up Storen häivytyssiveltimestä n. 20 euroa mutta sen on ollut melko tavallinen sivellin. Hakuhodon häivytys sivellin maksoi vain 1728 jeniä eli n. 14,20 euroa.
Tein hintavertailua ja tässä muutamien sivellinten hintoja:

• Viuhkasivellin 2160 jeniä - 17,75 euroa
• Meikkivoidesivellin 4320 jeniä - 35,50 euroa (Duroyn meikkivoidesivellin on hinnaltaan noin n. 30 euroa.)
• Viimeistely/Puuterisivellin 7128 jeniä - 58,55 euroa
• Peiteainesivellin 2376 jeniä 19,50 euroa
• Rajaussivellin 1296 jeniä - 10,65 euroa
• Luomivärisivellin 2106 - 17,75 euroa

Palasin kiittämään siveltimien hyvästä laadusta ja sain mukaani yrityksen tuotekatalogin. Jos siis joku tarvitsee uutta meikkisivellintä, tuon semmoisen mielelläni mukanani. Voin lämmöllä suositella siveltimiä niin hintansa, laatunsa kuin tuntumansa perusteella!

Tänään postaus tulee videon muodossa, sillä kouluhommien kanssa pitää kiirettä kuten aina. Videolla vuorossa tämän hetken kuulumisia, mietteitä opinnoista, Japanista, naiskuvasta ja muusta. Kuten varmaan kaikkien videoiden kohdalla pitäisi nykyisin mainita, että mielipiteet ovat omiani eivätkä edusta muuta ylempää tahoa.

Tänään ilma on ollut hyvin painostava, mikä näkyypi hieman takkuilevana puheena. Kuten videolta näkyy, olen hyvin tyypillinen suomalainen siitä, että mielestäni opetustyyliä saa kritisoida. Ehkä yksi syy Suomen menestykseen koulutuksessa on se, että Suomessa opettajat kyselevät palautetta opetuksesta ja monet opettajat ovat tarpeeksi nöyriä ottamaan myös kehittymään palautteen myötä.

Tämän kertainen postaus on todella lyhyt, mutta pari postausta kosmetiikasta on suunniteilla kunhan saan hiukan japaninkielisistä esitteistä enemmän selvää.

Sony Buildingin kukka-asetelma kameroiden testaamiseen. Rakennus sijaitsee Ginzassa.